Kriisin anatomia

Nyt olen tehnyt sen. Olen varannut ajan työterveyslääkärille, että saisin ajan työterveyspsykologille. (Omituisesti lääkäri edelleen päättää, olenko psykologin tarpeessa.) Onneksi palveluita on tarjolla koronasta huolimatta, videon välityksellä.

Nyt kun aika on varattu, alan vasta miettiä, mitä oikeastaan haluaisin sanoa tästä kaikesta. Siis lääkärille. Kaipa se pitää vaan sanoa yksinkertaisesti niin, että tarvitsen apua kriisissäni. Ja kriisin syy on kasvain munuaisessa. Tarvitaankohan vielä jotain muuta? Tuntuu jollain tavalla hassulta, että joudun perustelemaan sitä, että tarvitsen apua.

Olen aina kuvitellut, että jos ihminen sairastuu vakavasti, hänelle tarjotaan psykologin - tai edes psykiatrisen sairaanhoitajan - apua. Että se kuuluu osaksi hoitoa. Vuonna 2020 ihminen voi siis päästä sairaalasta niin, että mitään psyykkistä tukea ei tarjota. Niin että kukaan ei kertaakaan kysy, miten potilas voi henkisesti. Tai edes sitä, onko hänellä ketään toista ihmistä tukemassa häntä. Uskomatonta. Kuuluukohan tämä asia millekään taholle terveydenhuollossa… Jonain päivänä otan siitä selvää, kun olen taas voimakkaampi.

Minulla on onneksi tukenani muutamia ihmisiä. En pysty kuvittelemaan, millaiset tunteeni olisivat, jos minulla ei olisi ketään läheistä, jolle voisin kertoa sairaudestani. Olisin varmaan jo luhistunut sairaalan käytävälle. Tosin sitten olisi ehkä joku ymmärtänyt tarjota apuakin.

Silti, kun koen ensimmäistä kertaa todellista kuolemanpelkoa, haluan muutakin kuin vertaistukea. Etenkin kun vertaistukea ei ole juuri nyt tarjolla, paitsi somessa. Läheiset ovat tärkeitä, mutta kaikessa hekään eivät voi auttaa. En ole toimintakyvytön enkä edes työkyvytön. Silti, tiedän että tarvitsen apua.

Toivottavasti minulle ei käy kuten Ismo Alangolle: "Ei auta peräruiskeet/Ei poisto amalgaamin/ Ei tv-shopin tyynykään, se anatoominen/ Ei auta voimajooga/ Ei auta sorkkarauta/ Ei auta ruoho eikä aerobic/ Yritin myös nyrkkeilyä, bodausta ja pyöräilyä/ Meditoin ja paastosin ja uin ja rakastuin ja/
Opiskelin kieliä ja luin filosofiaa/ Harrastin runoutta ja teatteria/ Sänkyyn kömmin allapäin, en saa nyt unta en/ Olen ystävien kesken yksinäinen/ Aamulla en jaksa nousta päivään hilpeään/ Olen liian hauska yrittämäänkään/ Mut mä liikun kriisistä kriisiin, kuljen komein askelin/ Tahdon ettei mikään ois kuin ennenkin/ Kuljen kriisistä kriisiin enkä löydä apua/ Onnen sirpaleet mua haavoittaa ja saa/ Kriisiin
/Kriisiin/ Kriisiin/ Ei auta bingolotto/ Ei auta viinan otto/ Ei auta jumalauta ei, mitä mä teen?/
Teen retken meren rantaan tuulipuku suojan…

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pohjasuru

En enää jaksa odottaa

Silti onnellinen