Merkityksiä ja tärkeyksiä
Olen huomannut, että en pysty enää nauttimaan asioista. En ainakaan samoista asioista kuin ennen. Olin aiemmin melko aikaansaava ja ripeä: Nautin siitä, että sain asioita valmiiksi - niin töissä kuin kotonakin. Tykkäsin esimerkiksi siivoamisesta, koska siinä näki heti aikaansaannoksensa ja sai konkreettisia asioita aikaan. Nykyään siivoan vain velvollisuudentunnosta. Onko tämä sitä muutosta, jonka sairastuminen tuo arvoihin: asiat menevät oikeaan arvojärjestykseen ja saavat oikeita mittasuhteita.
Mutta tästä päästään kysymykseen, mikä sitten on tärkeää? Mikä minulle on niin tärkeää, että nousen ylös sängystä aamuisin? En tiedä. Mikään ei oikein vieläkään tunnu miltään. Juhannuksena oli ihanaa herätä aamulla ja katsella heräävää luontoa ja kaunista Suomea. Kotona en enää oikein tiedä, mikä on tärkeää. En tarkoita, että en arvostaisi elossa oloani tai sitä, että saan tehdä työtä ja elää ja olla rakkaiden ihmisten kanssa. Mutta en vain oikein enää tiedä, onko mikään lopulta kovin tärkeää. Kiinalaisen sanonnan mukaan “tärkeää on vain puutarhanhoito eikä sekään ole kovin tärkeää”. Minusta tuntuu juuri nyt siltä.
Elämässäni on muutamia tärkeitä asioita, mutta mitkään muut asiat eivät ole niin kovin tärkeitä. Tärkeää on esimerkiksi terveyden ylläpitäminen on tärkeää. Ei vain siksi, etten kuolisi. Vaan myös siksi, että en sairastuisi enempää. Sairaus johtaa usein kipuihin, kärsimykseen - tai ainakin suureen epämukavuuteen ja pelkoihin. Tärkeää on myös viettää aikaa rakkaiden ihmisten kanssa. Se on tärkeää, koska ihmiset ovat kaikki se, mikä tekee elämästä elävää: tunteita, jaettuja kokemuksia ja turvallisuutta. Eivätkä rakkaat ihmisetkään tule aina olemaan tässä, minun elämässäni. Eläimet ja luonto ovat tärkeitä. Niille voin antaa rakkauttani, ihmisten lisäksi, koska se vuotaa koko ajan ylitse. Mutta näiden asioiden lisäksi - onko mitään oikeasti tärkeää? Kertokaa se minulle!
Ennen uskoin, että työ on minulle tärkeää. Mutta nyt kun mietin sitä todella tarkkaan - ei se ole. Työllä on vain välinearvo: sen avulla voin elättää itseni. Haha! Siinä yksi tärkeä asia - oman elannon ansaitseminen. En haluaisi olla taloudellisesti riippuvainen yhteiskunnasta tai toisten elätettävänä. Juuri nyt ajattelen, että voisin tehdä työkseni mitä tahansa, josta saisin rahaa. Mutta ei se ihan totta ole. En haluaisi tehdä fyysisesti raskasta työtä tai työskennellä likaisissa olosuhteissa. Pelkäisin sellaisessa työssä terveyteni puolesta. Mutta niitä vaatimuksia, joita minulla ennen työlleni oli, ei enää ole. En halua “kehittää” tai “toteuttaa” itseäni tai saada arvostusta tai työtovereita. Teen työtä saadakseni rahaa. Ja mitä helpommin se onnistuu, sen parempi. Siksi rakastan etätyötä juuri nyt: työpaikalle meneminen olisi nyt aika raskasta.
Uskoin myös, että uusien asioiden näkeminen ja etsiminen, matkustaminen ja uusien ihmisten tapaaminen on tärkeää. Nyt, kun en ole ollut matkalla lähes 4 vuoteen, alan epäillä senkin merkitystä. Myönnän kyllä sen, että odotan seuraavaa matkaani kuin kuuta nousevaa. Koska sitä on suunniteltu jo ainakin 5 vuotta. Tai oikeastaan olen suunnitellut sitä lähes koko elämäni. Mutta sen jälkeen en usko lähteväni matkalle ihan pian. Se ei tunnu niin tärkeältä - paitsi ehkä jos saisin kaikki rakkaat ihmiset mukaani matkalle.
Tästä kaikesta huolimatta elämäni toistaa samaa rataa enkä tiedä oikein miksi. Muistan ajatelleeni vähän samaan tapaan joskus lähes 20 vuotta sitten. Silloin olin palannut kotiin oltuani pitkään ulkomailla. Arki tuntui samaa kehää kiertävältä radalta. Yritin etsiä uusia merkityksiä, mutta en oikeastaan keksinyt mitään kovin tärkeää. Masennuin siitä joksikin aikaa, mutta rakkaat ihmiset pelastivat minut silloinkin. Ehkä tämä on jälleen eräs elämän nollapisteistä. Hetki jolloin täytyy pysähtyä asioiden äärelle ja nähdä se, mikä on kaunista. Voiko se olla niin yksinkertaista? Ehkä. Voi olla, että minulla on vain väärä asenne ja yritän etsiä liian yleviä merkityksiä.
Mutta tästä päästään kysymykseen, mikä sitten on tärkeää? Mikä minulle on niin tärkeää, että nousen ylös sängystä aamuisin? En tiedä. Mikään ei oikein vieläkään tunnu miltään. Juhannuksena oli ihanaa herätä aamulla ja katsella heräävää luontoa ja kaunista Suomea. Kotona en enää oikein tiedä, mikä on tärkeää. En tarkoita, että en arvostaisi elossa oloani tai sitä, että saan tehdä työtä ja elää ja olla rakkaiden ihmisten kanssa. Mutta en vain oikein enää tiedä, onko mikään lopulta kovin tärkeää. Kiinalaisen sanonnan mukaan “tärkeää on vain puutarhanhoito eikä sekään ole kovin tärkeää”. Minusta tuntuu juuri nyt siltä.
Elämässäni on muutamia tärkeitä asioita, mutta mitkään muut asiat eivät ole niin kovin tärkeitä. Tärkeää on esimerkiksi terveyden ylläpitäminen on tärkeää. Ei vain siksi, etten kuolisi. Vaan myös siksi, että en sairastuisi enempää. Sairaus johtaa usein kipuihin, kärsimykseen - tai ainakin suureen epämukavuuteen ja pelkoihin. Tärkeää on myös viettää aikaa rakkaiden ihmisten kanssa. Se on tärkeää, koska ihmiset ovat kaikki se, mikä tekee elämästä elävää: tunteita, jaettuja kokemuksia ja turvallisuutta. Eivätkä rakkaat ihmisetkään tule aina olemaan tässä, minun elämässäni. Eläimet ja luonto ovat tärkeitä. Niille voin antaa rakkauttani, ihmisten lisäksi, koska se vuotaa koko ajan ylitse. Mutta näiden asioiden lisäksi - onko mitään oikeasti tärkeää? Kertokaa se minulle!
Ennen uskoin, että työ on minulle tärkeää. Mutta nyt kun mietin sitä todella tarkkaan - ei se ole. Työllä on vain välinearvo: sen avulla voin elättää itseni. Haha! Siinä yksi tärkeä asia - oman elannon ansaitseminen. En haluaisi olla taloudellisesti riippuvainen yhteiskunnasta tai toisten elätettävänä. Juuri nyt ajattelen, että voisin tehdä työkseni mitä tahansa, josta saisin rahaa. Mutta ei se ihan totta ole. En haluaisi tehdä fyysisesti raskasta työtä tai työskennellä likaisissa olosuhteissa. Pelkäisin sellaisessa työssä terveyteni puolesta. Mutta niitä vaatimuksia, joita minulla ennen työlleni oli, ei enää ole. En halua “kehittää” tai “toteuttaa” itseäni tai saada arvostusta tai työtovereita. Teen työtä saadakseni rahaa. Ja mitä helpommin se onnistuu, sen parempi. Siksi rakastan etätyötä juuri nyt: työpaikalle meneminen olisi nyt aika raskasta.
Uskoin myös, että uusien asioiden näkeminen ja etsiminen, matkustaminen ja uusien ihmisten tapaaminen on tärkeää. Nyt, kun en ole ollut matkalla lähes 4 vuoteen, alan epäillä senkin merkitystä. Myönnän kyllä sen, että odotan seuraavaa matkaani kuin kuuta nousevaa. Koska sitä on suunniteltu jo ainakin 5 vuotta. Tai oikeastaan olen suunnitellut sitä lähes koko elämäni. Mutta sen jälkeen en usko lähteväni matkalle ihan pian. Se ei tunnu niin tärkeältä - paitsi ehkä jos saisin kaikki rakkaat ihmiset mukaani matkalle.
Tästä kaikesta huolimatta elämäni toistaa samaa rataa enkä tiedä oikein miksi. Muistan ajatelleeni vähän samaan tapaan joskus lähes 20 vuotta sitten. Silloin olin palannut kotiin oltuani pitkään ulkomailla. Arki tuntui samaa kehää kiertävältä radalta. Yritin etsiä uusia merkityksiä, mutta en oikeastaan keksinyt mitään kovin tärkeää. Masennuin siitä joksikin aikaa, mutta rakkaat ihmiset pelastivat minut silloinkin. Ehkä tämä on jälleen eräs elämän nollapisteistä. Hetki jolloin täytyy pysähtyä asioiden äärelle ja nähdä se, mikä on kaunista. Voiko se olla niin yksinkertaista? Ehkä. Voi olla, että minulla on vain väärä asenne ja yritän etsiä liian yleviä merkityksiä.
Kommentit
Lähetä kommentti