Peloista ja pelkäämisestä

Tänään mietin, että pitäisi yrittää kuvata jollekin ulkopuoliselle pelkojani. Pohdin tarkemmin sitä, mitä oikeastaan pelkään. Tein listan peloistani, se oli seuraavanlainen, ei täydellinen tai lopullinen, mutta lista kuitenkin:

- Pelkään kuolemista. En sitä, että kuolen, mutta itse tapahtumaa, koska uskon siihen liittyvän kipua, kärsimystä, pelkoa ja kauhua.

- Pelkään kipuja ja kärsimyksiä. En vain ruumiillisia vaan myös henkisiä, joita voin joutua kärsimään juuri sairastuttuani ja sairastaessani sairautta, johon liittyy kuolema.

- Pelkään sairauden etenemistä ja kuoleman odottelemista, luovuttamista siitä ajatuksesta, että elämä jatkuu.

- Pelkään pelkästään ajatusta sairaudentunnosta ja heikkoudesta. En ole juurikaan sairastanut elämässäni ja olen ollut usein voimieni tunnossa ja toisinaan kontrollifriikkikin, joten heikkous ja sairaus eivät ole kuuluneet elämääni. Pelkään, miten pystyisin olemaan heikko ja sairas ja hyväksymään sen, jopa kestämään toisten ihmisten sääliä. Pelkään hallinnan menettämistä. Pelkään myös tarvitsevuutta ja sitä, että tarvitsen apua jokapäiväisissä asioissa.

- Pelkään luopumista ja luovuttamista. Luopuminen on osa elämää. Psykologi Erik Eriksson määritteli keski-ikäisen kehitystehtäväksi luopumisen. Kaksikymppisenä ajattelin sen liittyvän isovanhempien tai vanhempien kuolemiin tai ehkä nuoruudessa asetettuihin liian suuriin tavoitteisiin. En ajatellut, että voisin joutua luopumaan elämästä.

- Pelkään luopumista odotuksista. Pelkään, etten saa vanheta rakkaani kanssa tai nauttia eläkkeestä tai niistä eduista, esim. 38 päivän vuosilomasta ym. jotka vakituinen työpaikka on minulle tarjonnut vasta n. vuosi sitten.

- Pelkään yksin jäämistä. Sairaus tekee ihmisen yksinäiseksi, varsinkin sairaus, joka voi johtaa kuolemaan. Ihminen, joka ei ole kokenut samaa, ei sitä voi käsittää. Pelkään myös sitä, että alan sääliä itseäni tai käyttäytyä niin huonosti, että jään yksin. Että minut jätetään, että kukaan ei halua olla kanssani ja jakaa ajatuksiani. Pelkään, etten ole läsnä tärkeimmälle ihmiselleni maailmassa tai läheisilleni ylipäätään. Pelkään, etten ole tärkeä tai kiinnostava.

- Pelkään sitä, etten enää jaksa etsiä tietoa tai en ymmärrä hoidostani tai sairaudestani mitään. Keskittymiskykyni ja ymmärrykseni on ollut välillä huonoa muutenkin kuin sairauteni vuoksi. Pelkään sitä, että en enää edes ymmärrä, mitä pitäisi tehdä tai miten voisin edistää hyvinvointiani tai terveyttäni tai miten ja mitä hoitoja on saatavilla tai mitä pitäisi tehdä, saadakseen niitä. Ikävä kyllä, tässä maailmassa ei voi luottaa enää siihen, että saa sellaista hoitoa ja kohtelua, jota tarvitsee. Kaikkea pitää ymmärtää ja osata ja pystyä vaatimaan.

- Pelkään sitä, etten pysty tekemään asioita, jotka ovat minulle tärkeitä, kuten työ, vapaaehtoistyö, käydä paikoissa, joihin olen halunnut jo vuosia. Pelkään, etten kykene nauttimaan asioista, joista olen tähän saakka nauttinut.

- Pelkään masennusta, surua ja epätoivoa, toivon menettämistä. Olen joskus elämässäni kokenut paljon surua ja epätoivoa, mutta en vielä toivon menettämistä ja toivon, että en koe niitä (enää) koskaan. Pelkään avun tarvetta ja tarpeeni jäämistä toteutumatta.

- Pelkään sitä, että en ole läsnä isäni ja äitini hautajaisissa, vaikka he ovat toivonsa minuun asettaneet ja kertoneet, mitä toivovat kuolemansa jälkeen.

- Pelkään, että en ole läsnä kummilasteni elämässä heidän tärkeinä päivinään.

- Pelkään, että en elä kissani elämän loppuun saakka.

- Pelkään rohkeuden tai uskalluksen menettämistä, sitä etten uskalla elää kuten ennen tai tehdä mitään edes vähän vaarallista. Pelkään liioittelevani turvallisuuta ja että alan varoa liikaa monia asioita.

Tässä toistaiseksi pelkolistani, jonka en toivo kasvavan. Minulle on suuri asia, että voin myöntää nämä asiat. Myönnettyäni ne, voin ehkä paeta niitä tai vältellä niitä... Toivottavasti niitä kaikkia ei tarvitse kohdata kuitenkaan todellisuudessa.