Suojautua vai ei

Toissa päivänä sairaalassa käydessäni mietin, miksi kaikilla hoitajilla ei ollut maskeja tai suojakäsineitä tai mitään suojavarusteita - ovatko ne jo loppuneet kaikki? Sitten luin sairaalan seinällä olevalta näytöltä, että riippuen hoitohenkilökunnalla on erilainen määrä suojavarusteita. Ultraäänikuvauksessa kummallakaan, hoitajalla eikä lääkärillä ollut mitään suojavarusteita. Ilmeisesti alle 15 minuutin altistus ja se, ettei potilasta käsitellä käsin, eivät aiheuta tartuntavaaraa. Röntgenissä hoitajalla oli suojakäsineet ja hän ehdotti minullekin käsidesin käyttöä, mutta ei suu-nenäsuojusta.

Itselläni oli kertakäyttöiset suojakäsineet ja maski. Käsineet otin sen vuoksi, että en vahingossa koskettaisi naamaani tai muita paljaita osia ihostani. Maski varmuuden vuoksi, etten tartuttaisi edes vahingossa muita potilaita. Kädet pesin 20 sekunnin ajan saippualla ja lämpimällä vedellä sairaalasta lähdettyäni. Ja jos olisin ollut siellä kauemmin kuin 30 minuuttia, olisin varmaan pessyt siellä ollessani.

En voi ymmärtää, miksi suojavälineiden käyttöä vastustetaan. Monissa maissa käytetään suojamaskeja toisten ihmisen suojaamiseksi, ei itse käyttäjän. Ja vaikka suojakäsineiden käyttö ei estä tartunnan saamista ilman käsien asianmukaista pesua, ne voivat estää ihon, varsinkin kasvojen koskettelemisen, ainakin huomaamatta, koska käsineiden käyttöön ei ole tottumusta. Käsineet kädessä tulee myös mietittyä helpommin, mihin koskee ja miksi, toisin kuin paljain käsin. Kyllä, tiedän että suojavälineet maksavat ja niiden virheellinen käyttö voi johtaa riskikäyttäytymiseen. Mutta silti - eikö olisi parempi, että moniin asioihin julkisilla paikoilla koskettaisiin käsineillä paljaiden käsien sijaan - käsineissä virukset elävät kuitenkin lyhyempään kuin iholla. Tiedän senkin, että suurin osa ihmisistä ei osaa käyttää suojavarusteita oikeaoppisesti. Mutta eikö ole SILTI parempi, että ihmiset käyttäisivät jotain, varmuuden vuoksi, kuin että he eivät käytä mitään tai suojaudu mitenkään? Sitä voisi ehkä verrata kondomiin, jota ihmiset käyttävät myös väärin. Silti ihmisiä kehotetaan käyttämään kondomia, varmuuden vuoksi.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pohjasuru

En enää jaksa odottaa

Silti onnellinen