Väärä asenne

Eilen illalla se iski tajuntaan: olen onnellinen. Juuri nyt, yksi unelmani, pieni mökki saaressa, on toteutumassa. Kiitos siitä kuuluu ennen kaikkea rakkaalleni, joka jaksaa tehdä fyysisesti raskasta työtä melkein joka viikonloppu. Kaikki ne työt, joihin minun voimani eivät riitä.. Lisäksi on kesä. Ja loma alkaa muutamien viikkojen päästä. Myös töissä olen saavuttanut jonkinlaisen varmuuden, ettei keskeinen työkalu hajoa ihan joka päivä. Uutta kollegaa perehdyttäessäni olen myös huomannut, miten paljon olen oppinut 2,5 vuodessa. Olen hetkittäin jopa ylpeä siitä työstä, jota teen nyt. Ehkä minulla on väärä asenne. Pitäisi varmaan olla huolissaan, kun työ alkaa tuntua mielekkäältä. Mutta tässä ja nyt olen tyytyväinen. Olen myös onnellinen siitä, että en tunne itseäni sairaaksi ja voin tehdä lähes kaikkea, mitä haluan. Olen niin onnellinen, että melkein itkettää. Olisi ihanaa sanoa Olavi Uusivirran sanoin, että “Ooo, on niin helppoo olla onnellinen”... Mutta hopeisella pilvelläni on edell

Olin puolivuosittaisessa tietokonetomografia-kuvauksessa kolmatta kertaa noin kuukausi sitten. Vasta tällä viikolla sain varsinaisen lausunnon kuvauksesta. Viime vuoden puolella lausunnon saamiseen meni alle viikko. Tänä vuonna asiat ovat ilmeisesti aivan toisin. Mitään selitystä tälle viivästykselle en kuitenkaan ole saanut. Luin kyllä uutisista, että uuden tietojärjestelmän käyttöönotto kuvantamisessa on aiheuttanut ongelmia. Minä sain vain kutsun ohessa tiedon: kirjevastaus lähetetään 2-3 viikon kuluttua kuvauksesta. Odotin kärsivällisesti tuloksia 3 viikkoa. Sitten soitin poliklinikalle. Sain kuulla, että lääkäri oli “ajoittanut” minun tapaukseni seuraavalle viikolle, kolmen ja puolen viikon päähän kuvauksesta. Jo kolmen viikon odotus otti koville. Tiedän, että “huonot uutiset” eivät ole tilastollisesti todennäköisiä tässä vaiheessa sairauttani, tai ehkä lainkaan. Silti tulosten odottaminen tuntuu tuskalliselta. Tyrmistyksekseni sain kirjeen vasta viikkoa tapaukseni ajoitetun käsi