Väärä asenne

Nyt on kulunut vuosi siitä, kun munuaiskasvaimeni löydettiin, ja lähes vuosi siitä, kun se leikattiin pois. Tuntuu siltä kuin siitä olisi ainakin kolme vuotta. Mutta silti en ole oikein ehtinyt tehdä mitään. Kirjat, jotka aioin lukea sairaslomalla, ovat edelleen kirjahyllyssä odottamassa. Matkat, joille piti lähteä, odottavat vieläkin toteutumistaan. Ystävät ja läheiset, joiden kanssa halusin (ja haluan) viettää aikaa, joutuvat pysyttelemään kaukana. Suuret unelmat ja pienetkin toiveet odottavat toteuttamistaan koronan vuoksi. Se tuntuu pahalta. Toisaalta, itseni tuntien, on hyvä, että joudun odottamaan niitä tapahtuviksi. Joudun miettimään, mikä on todella välttämätöntä ja kiireellistä ja minkä voi toteuttaa turvallisesti. Jos voisin tehdä nuo kaikki asiat, joita toivon ja joista haaveilen, olisi varmaan jo aika väsyksissä.    Minulle on niin tyypillistä ahnehtia liikaa tekemistä liian lyhyen ajan sisään. Vaikka en ole mikään kaikki-tänne-heti-mulle-nyt -ihminen, en vielä näin vanhana

Kun olin lapsi, olin tyytyväinen siihen, ettei minun koskaan tarvinnut lähteä mökille vanhempien kanssa. Syynä oli se, ettei meillä ollut mökkiä. En oikeastaan koskaan kaivannutkaan sellaista. Perheeni asui lähestulkoon maalla. Omalla pihalla saattoi siis tehdä asioita, joita monet tekivät mökeillään: kasvattaa vihanneksia, poimia marjoja, maata riippukeinussa ja pelata ulkopelejä nurmikolla. Saatoin jopa nukkua mökinomaisissa olosuhteissa, koska pihalla oli myös leikkimökiksi tehty lautamökki, jossa oli kokopitkät sängyt. Mökillä olemisessa kivaa oli vain saunominen ja uiminen. Niitä pääsin usein kuitenkin harrastamaan kunnan omistamalla virkistysmökillä, johon kunnan työntekijät saivat avaimen ilmaiseksi. Kunta toi puut ja piti paikan siivossa. Saunalla saattoi myös tavata tuttuja ja kaveritkin sai ottaa mukaan. Lisäksi äiti vei meidät kesäisin sukulaisten mökeille, joissa saunottiin ja uitiin koko päivä sukulaislasten kanssa. Samanlainen ihanuus oli tarjolla asuessani Tampereella, t

Jossain lehtiartikkelissa käytettiin ilmausta mahdollisuuden taju. Se on todella mielenkiintoinen ja silmiäavaava käsite. Ihminen voi nähdä mahdollisuuksia sielläkin, missä niitä ei ole (esim. vakavasti sairas voi nähdä uuden lääkkeen mahdollisuutena, vaikka se ei juuri hänen kohdallaan auttaisikaan). Enimmäkseen mahdollisuuden taju on kuitenkin aika rajoittunutta ihmisten arkielämässä. On helpompaa tehdä niin kuin aina ennenkin on tehty kuin pohtia, mitä muita mahdollisuuksia voisi olla. Työelämässäkin etsitään yleensä uusi ihminen (tai konsultti), kun halutaan kartoittaa organisaation/yrityksen uusia mahdollisuuksia ja uusia tapoja tehdä asioita. Ja kuitenkin, meillä kaikilla on mahdollisuuksien taju, ainakin useimmilla. Meillä ihmisillä on kyky asettua rajoitusten tai tavanomaisen tekemisen tuolle puolen, eli kuvitella, mitä muuta tai millä toisella tavalla asioita voidaan tehdä. Me voimme (uutta) tietoa hankittuamme soveltaa sitä olemassa olevaan tilanteeseen ja nähdä uusia mahdoll