Suuri unelma - pieni mökki
Kun olin lapsi, olin tyytyväinen siihen, ettei minun koskaan tarvinnut lähteä mökille vanhempien kanssa. Syynä oli se, ettei meillä ollut mökkiä. En oikeastaan koskaan kaivannutkaan sellaista. Perheeni asui lähestulkoon maalla. Omalla pihalla saattoi siis tehdä asioita, joita monet tekivät mökeillään: kasvattaa vihanneksia, poimia marjoja, maata riippukeinussa ja pelata ulkopelejä nurmikolla. Saatoin jopa nukkua mökinomaisissa olosuhteissa, koska pihalla oli myös leikkimökiksi tehty lautamökki, jossa oli kokopitkät sängyt. Mökillä olemisessa kivaa oli vain saunominen ja uiminen. Niitä pääsin usein kuitenkin harrastamaan kunnan omistamalla virkistysmökillä, johon kunnan työntekijät saivat avaimen ilmaiseksi. Kunta toi puut ja piti paikan siivossa. Saunalla saattoi myös tavata tuttuja ja kaveritkin sai ottaa mukaan. Lisäksi äiti vei meidät kesäisin sukulaisten mökeille, joissa saunottiin ja uitiin koko päivä sukulaislasten kanssa. Samanlainen ihanuus oli tarjolla asuessani Tampereella, tosin pienestä maksusta: Rauhaniemen kansankylpylä täytti kaikki toiveeni saunomisesta ja uimisesta, myös talvella.
Vasta kun muutin Helsinkiin, aloin todella kaivata mökkiä. Olin tottunut käymään “mökkisaunassa” ja uimassa järvessä joka viikko. Helsingissä oli vain jäsenmaksullisia saunaseuroja, joihin piti saada joltakin jäseneltä kutsu. Tai pieniä saunoja kaukana Itä-Helsingissä, joissa ei ollut paljon tilaa eikä ollut ajateltu talviuimareita. Myös ihmisten joukosta vetäytyminen mökille alkoi houkuttaa enemmän ja enemmän, mitä kauemmin asuin isossa kaupungissa. Vanhemmatkin olivat muuttaneet kaupunkeihin, joten en päässyt enää maalle ja metsään rauhoittumaan. Muutin pois Helsingistä, pienempään asutuskeskukseen. Mutta ikävä saunaan ja uimaan jäi mielen pohjalle. Aloin haaveilla pienestä, pienestä lautamökistä ja pienestä saunasta veden äärellä, jossa voisin itseäni rentouttaa ja puhdistaa niin fyysisesti kuin henkisestikin. Tai oikeastaan, en edes pitänyt sitä haaveena vaan saavuttamattomana unelmana. Ajattelin, ettei minulla ole koskaan varaa sellaista ostaa enkä itse osaa rakentaakaan. Niinpä se jäi vuosiksi taka-alalle. Ja jos minulta kysyttiin, mistä haaveilen, en melkein uskaltanut sanoa sitä ääneen. Sitä, että haluaisin pienen mökin veden ääreltä.
Katselin joskus vuosia sitten myydään mökki -ilmoituksia verkkopalveluista. Hinnat olivat mielettömiä. Mökit järven tai meren rannalla tuntuivat maksavan enemmän kuin ympärivuotiseen asumiseen tarkoitetut talot maalla. Luultavasti siksi, että nykyään mökilläkin “pitää olla” juokseva vesi, sähköt, palju, tiskikone, sisävessa, jne.. Sitten satuin katsomaan televisiosta mökkisisustusohjelmaa. Siinä mökin lisäksi hankittiin ja sisustettiin huvimaja - tai oikeastaan pihavajaksi tehty pieni lautamökkeröinen. Siinä oli isot ikkunat ja tilaa muutama kymmenen neliötä. Katselin rautakaupan verkkosivuja ja ymmärsin, että siihen minullakin olisi varaa. Pieniä nukkuma-aittoja, vajoja yms. rakennuksia saa ostaa vain muutamilla tuhansilla euroilla. “Se on tässä nyt, se on tässä se rakkaus” -laulu soi päässäni. Sauli omistaa onneksi siskonsa ja äitinsä kanssa palan pienestä saaresta. Sinne me viedään se pikku tupa ja rakennetaan oma pesä puiden keskelle. Vielä pitää kuitenkin saada jostakin lainaksi isompi vene, jolla mökkeröinen saadaan viedyksi saareen. Ihan pienellä paatilla sitä ei sinne voi uittaa. Mutta silti, olen haljeta onnesta. Vihdoinkin! Meillä on ihan kohta oma mökki! Suuri unelmani on toteutumassa, vaikkakin hyvin pienimuotoisella tavalla. Tämä lienee muistutus siitä, että unelmia ei kannata haudata, vaikka joskus tuntuisikin siltä, ettei ole mitään keinoa toteuttaa niitä. Joskus pitää ehkä aloittaa pienestä idusta, mutta siitä voi kasvaa ajan myötä kuitenkin jotain suurempaa. Niin kauan kuin on elämää, on haaveita.
Jos sulla kerran on/ Taskussa se suuri unelma/ Niin tämä hetki jää/ Ja vain se mitä teet nyt on tärkeää/
Hyvää yötä ja huomenta/ Ehdit myöhemmin nukkua/ 24 tuntia/ Toivottavat sulle onnea/ Hyvää yötä ja huomenta/ Hei älä vielä luovuta/ Kaikella on hintansa/ Mut mikään ei oo vielä mahdotonta
Sitä sanotaan/ Että mennyttä ei takaisin voi saada/ Eikä tulevaa/ Kannata jäädä oottamaan
Jos sulla kerran on/ Taskussa se suuri unelma/ Niin tämä hetki jää/ Ja vain se mitä teet nyt on tärkeää. (Don Huonot)
Vasta kun muutin Helsinkiin, aloin todella kaivata mökkiä. Olin tottunut käymään “mökkisaunassa” ja uimassa järvessä joka viikko. Helsingissä oli vain jäsenmaksullisia saunaseuroja, joihin piti saada joltakin jäseneltä kutsu. Tai pieniä saunoja kaukana Itä-Helsingissä, joissa ei ollut paljon tilaa eikä ollut ajateltu talviuimareita. Myös ihmisten joukosta vetäytyminen mökille alkoi houkuttaa enemmän ja enemmän, mitä kauemmin asuin isossa kaupungissa. Vanhemmatkin olivat muuttaneet kaupunkeihin, joten en päässyt enää maalle ja metsään rauhoittumaan. Muutin pois Helsingistä, pienempään asutuskeskukseen. Mutta ikävä saunaan ja uimaan jäi mielen pohjalle. Aloin haaveilla pienestä, pienestä lautamökistä ja pienestä saunasta veden äärellä, jossa voisin itseäni rentouttaa ja puhdistaa niin fyysisesti kuin henkisestikin. Tai oikeastaan, en edes pitänyt sitä haaveena vaan saavuttamattomana unelmana. Ajattelin, ettei minulla ole koskaan varaa sellaista ostaa enkä itse osaa rakentaakaan. Niinpä se jäi vuosiksi taka-alalle. Ja jos minulta kysyttiin, mistä haaveilen, en melkein uskaltanut sanoa sitä ääneen. Sitä, että haluaisin pienen mökin veden ääreltä.
Katselin joskus vuosia sitten myydään mökki -ilmoituksia verkkopalveluista. Hinnat olivat mielettömiä. Mökit järven tai meren rannalla tuntuivat maksavan enemmän kuin ympärivuotiseen asumiseen tarkoitetut talot maalla. Luultavasti siksi, että nykyään mökilläkin “pitää olla” juokseva vesi, sähköt, palju, tiskikone, sisävessa, jne.. Sitten satuin katsomaan televisiosta mökkisisustusohjelmaa. Siinä mökin lisäksi hankittiin ja sisustettiin huvimaja - tai oikeastaan pihavajaksi tehty pieni lautamökkeröinen. Siinä oli isot ikkunat ja tilaa muutama kymmenen neliötä. Katselin rautakaupan verkkosivuja ja ymmärsin, että siihen minullakin olisi varaa. Pieniä nukkuma-aittoja, vajoja yms. rakennuksia saa ostaa vain muutamilla tuhansilla euroilla. “Se on tässä nyt, se on tässä se rakkaus” -laulu soi päässäni. Sauli omistaa onneksi siskonsa ja äitinsä kanssa palan pienestä saaresta. Sinne me viedään se pikku tupa ja rakennetaan oma pesä puiden keskelle. Vielä pitää kuitenkin saada jostakin lainaksi isompi vene, jolla mökkeröinen saadaan viedyksi saareen. Ihan pienellä paatilla sitä ei sinne voi uittaa. Mutta silti, olen haljeta onnesta. Vihdoinkin! Meillä on ihan kohta oma mökki! Suuri unelmani on toteutumassa, vaikkakin hyvin pienimuotoisella tavalla. Tämä lienee muistutus siitä, että unelmia ei kannata haudata, vaikka joskus tuntuisikin siltä, ettei ole mitään keinoa toteuttaa niitä. Joskus pitää ehkä aloittaa pienestä idusta, mutta siitä voi kasvaa ajan myötä kuitenkin jotain suurempaa. Niin kauan kuin on elämää, on haaveita.
Jos sulla kerran on/ Taskussa se suuri unelma/ Niin tämä hetki jää/ Ja vain se mitä teet nyt on tärkeää/
Hyvää yötä ja huomenta/ Ehdit myöhemmin nukkua/ 24 tuntia/ Toivottavat sulle onnea/ Hyvää yötä ja huomenta/ Hei älä vielä luovuta/ Kaikella on hintansa/ Mut mikään ei oo vielä mahdotonta
Sitä sanotaan/ Että mennyttä ei takaisin voi saada/ Eikä tulevaa/ Kannata jäädä oottamaan
Jos sulla kerran on/ Taskussa se suuri unelma/ Niin tämä hetki jää/ Ja vain se mitä teet nyt on tärkeää. (Don Huonot)
Kommentit
Lähetä kommentti