Mahdollisuuden taju

Jossain lehtiartikkelissa käytettiin ilmausta mahdollisuuden taju. Se on todella mielenkiintoinen ja silmiäavaava käsite. Ihminen voi nähdä mahdollisuuksia sielläkin, missä niitä ei ole (esim. vakavasti sairas voi nähdä uuden lääkkeen mahdollisuutena, vaikka se ei juuri hänen kohdallaan auttaisikaan). Enimmäkseen mahdollisuuden taju on kuitenkin aika rajoittunutta ihmisten arkielämässä. On helpompaa tehdä niin kuin aina ennenkin on tehty kuin pohtia, mitä muita mahdollisuuksia voisi olla. Työelämässäkin etsitään yleensä uusi ihminen (tai konsultti), kun halutaan kartoittaa organisaation/yrityksen uusia mahdollisuuksia ja uusia tapoja tehdä asioita. Ja kuitenkin, meillä kaikilla on mahdollisuuksien taju, ainakin useimmilla. Meillä ihmisillä on kyky asettua rajoitusten tai tavanomaisen tekemisen tuolle puolen, eli kuvitella, mitä muuta tai millä toisella tavalla asioita voidaan tehdä.

Me voimme (uutta) tietoa hankittuamme soveltaa sitä olemassa olevaan tilanteeseen ja nähdä uusia mahdollisuuksia. Usein meitä kuitenkin vaivaa näköalattomuudeksikin kutsuttu tila. Ja ratkaisuna siihen nähdään usein joko edellä mainittu uusien ihmisten ja heidän kauttaan uusien näköalojen löytäminen. Tai sitten “innovointi” ja “pöhinä”. Joitakin ihmisiä pidetään innovaattoreina ja keksijöinä, koska he pystyvät tuottamaan nopeasti jotakin uusia ajatuksia tai “innovaatioita”. Tutkimusten mukaan (en nyt pysty siteeraamaan, kun en muista, mistä olen lukenut tästä) on kyllä olemassa ihmisiä, joiden ajattelu on laajempaa tai uudistavampaa kuin ihmisten ajattelu keskimäärin. Mutta yleensä he eivät pysty tuottamaan uusia ideoita tai ajatuksia asiasta, jota he eivät tunne tai osaa. Hyvin suurelta osin “innovaatiot” syntyvät siis niistä tiedoista ja kokemuksista, joita ihmisillä jostakin asiasta jo on. Ihmisillä on siis mahdollisuuksien taju - erotuksena vaikkapa eläimistä, joiden sanotaan paljolti toimivan vaistojensa varassa (sivuhuomautuksena sanottakoon, että on paljon esim. lemmikkejä ja kotieläimiä, jotka keksivät uusia ja uusia keinoja karata talosta tai aitauksesta tai saada varastetuksi ruokaa, joten niitäkin voitanee sanoa innovatiivisiksi). Ihmiset keksivät ja innovoivat arjessaan jatkuvasti, mutta mahdollisuuksien taju seuraa yleensä motivaatiota: kun ihminen on kiinnostunut (tai hän on kiinnostunut välttelemään jotakin) jostain ja hänellä on siitä tietoa ja ehkäpä kokemustakin, syntyy motivaatiota, joka voi johtaa innovaatioihin. Esimerkiksi siivouslaitteiden kuten imurin ja silitysraudan sanotaan syntyneen, kun miesten alettiin olettaa osallistuvan kotitöihin (ja he olivat kiinnostuneita helpottamaan niitä).

Ajatus mahdollisuuksien tajusta tuntui ehkä silmiä avaavalta siksi, että minusta siihen kytkeytyy myös ihmisen kokemus toivosta: Niin kauan kuin ihminen kykenee näkemään mahdollisuuksia, hänellä on toivoa. Tämä ajatus tuli mieleeni, kun mietin, miksi koronarokotukset antavat toivoa. Siitäkin huolimatta, että ei vielä tiedetä, auttavatko ne saamaan viruksen lopulta kuriin. Ja päästääkö kaikista rajoituksista ja suojavarusteista lopulta eroon vai ei. Rokotusta odottavat ihmiset näkevät (vielä) mahdollisuuksia, että paluu aiempaan normaaliin on mahdollista. Ja että mahdollisuudet erilaisiin kokemuksiin avautuvat jälleen. Ehkä minulla on väärä asenne: En pysty vielä näkemään niitä mahdollisuuksia. Toisaalta en ole vielä luopunut toivostakaan. Se tuntuisi liian karulta. En kuitenkaan usko, että voidaan palata aiempaan normaaliin vielä tänä vuonna, eikä ehkä ensi vuonnakaan... Ehkä mahdollisuuksien taju ilmenee juuri niissä haaveissa ja unelmissa, joita meillä kaikilla on. Ja kyllä minäkin haaveilen siitä, että päästäisiin ravintolaan syömään, teatteriin tai konserttiin - tai edes kauppaan - ilman pelkoa tartunnasta.

Olen ajatellut samalla tavalla myös omasta sairaudestani: Niin kauan kuin näen ja koen, että elämässäni on (vielä/edelleen) mahdollisuuksia tehdä erilaisia asioita (ilman suuria ylimääräisiä ponnistuksia tai ilman suurta kipua), minulla on toivoa huomisesta. Tällä hetkellä mahdollisuuksia on vielä nähdäkseni paljon, enemmän kuin mahdottomuuksia. Ja mikä parasta, voin jakaa ne mahdollisuudet jonkun toisen kanssa. Toisaalta näen erilaisia mahdollisuuksia sairauteni suhteen - myös sen, että se uusiutuu. Kaikki mahdollisuudet eivät vain avaa näköaloja vaan ne voivat myös sulkea pois jotain. Mutta uusiutumistilanteessakin mahdollisuuden taju voi avata uusia näköaloja esim. erilaisia hoitomahdollisuuksia, lääkkeitä jne., mutta vain, jos niistä on (mahdollista saada) jonkinlaista tietoa. Itse olen valmistautunut siihen lukemalla jo etukäteen mahdollisista hoidoista ja lääkkeistä ja kyselemällä lääkäreiltä. Mahdollisuuksien taju perustuu siis tietoon ja/tai kokemukseen. Ilman niitä on vaikea nähdä mitään näköaloja tai vaihtoehtoja. Minulla on onneksi se onni, että osaan etsiä tietoa, luotettavaa ja tieteellistäkin tietoa, koska olen saanut siihen koulutuksen. Ja olen äärimmäisen kiitollinen siitä. Ymmärrän sen, että kaikilla ei ole samanlaista osaamista. Mahdollisuuksien ja niiden rajojen ymmärtäminen tarjoaa myös armoa: vaikka jokin asia on mahdollinen, se ei tarkoita aina, että sen toteutumisesta olisi aina (yksin) vastuussa ihminen itse. Päässäni alkaa soida laulu: Toivo, toivo/ Ilman sitä ei voi elää/ Armo, armo/ Ilman sitä ei eloon jää. (PMMP)