Silti onnellinen
Nyt on kulunut lähes 3 kuukautta siitä, kun viimeksi kirjoitin tänne jotain. Tänään erityisenä motivaationa kirjoittamiseen on päivämäärä: Tänään 11.3.2022 tulee kuluneeksi tasan kaksi vuotta siitä, kun kasvaimeni leikattiin, mutta vielä on matkaa viiden vuoden rajapyykkiin. Tosin munuaiskasvainten kohdalla esiintyy “ylikuolleisuutta” myös viiden vuoden jälkeen eli kuolemia on enemmän kuin samanikäisten terveiden kohdalla. Pelkääminen siis ei lopu viiden vuodenkaan jälkeen. Keskimääräinen uusiutumisaika on 7,5 vuotta. Joillakin kasvain on uusinut 30 vuodenkin jälkeen. Mutta olen kyllä siinä mielessä onnekas, että kuulun siihen vähemmistöön, että kasvaimeni oli tyyppiä CHRCC eli kromofobinen kasvain eikä se ollut levinnyt munuaisen ulkopuolelle ennen leikkausta. Silti riskitasoni määriteltiin keskitasoiseksi, koska kasvaimen koko oli niin suuri.
Pelkäsin ja pelkään siis henkeni puolesta edelleen ja se tekee minut surulliseksi. Enkä oikein tiedä, mitä tehdä surulleni. Toisaalta olen onnellinen siitä, että asun Suomen kaltaisessa paikassa, jossa saan hoitoa ja jopa leikkauksen lähes ilmaiseksi. Jos asuisin esim. USA:ssa, olisin pätkätyöläisenä varmasti saanut kuolla, koska minulla ei olisi ollut tarpeeksi säästöjä tai pitkäaikaista vakuutusta vakavan sairastumisen varalle.
Olen kuitenkin miettinyt paljon, tässä blogissakin, miten voisin olla onnellinen, miten voisin saavuttaa unelmani nyt, kun vielä voin tehdä (lähes) kaikkea, mitä mieleen juolahtaa. Tässä tulee se ensimmäinen mutta: en voi tehdä ihan mitä vaan ilman huonoa omaatuntoa. Koska munuaisten vajaatoiminta on tosiasia: En voi esimerkiksi juoda mielinmäärin punaviiniä ja nauttia tapas- ja juustotarjottimesta ystävien kanssa. Niissä on liikaa proteiineja, fosforia, oksalaatteja, suolaa ja alkoholia ja No, tuo on tietysti hyvä esimerkki siitä, että elämän pienet nautinnot on vain vaihdettava toisiin. Minulla on vain lievä vajaatoiminta ja voin onneksi vielä syödä suurinta osaa ruoka-aineista ja munuaisille haitallisiakin aineita - jos syön niitä vain vähän. Muutenkin voin elää lähes normaalia elämää ja tehdä monia asioita kuten ennenkin.
Tästä päästään siihen suurimpaan kysymykseen: mitä ovat ne oikeat, suuret unelmat, jotka haluaisin saavuttaa. Tärkein tällä hetkellä tuntuu olevan mökki, joka on melkein valmis ulkopuolelta, mutta hyvin keskeneräinen sisältä. Mutta mökin valmiiksi saaminen on varsin helppoa siinä mielessä, että se vaatii vain raakaa työtä ja aikaa. Se ei enää vaadi kovin paljon suunnittelemista eikä paljon rahaakaan, enää. Se ei vaadi itsensä likoon laittamista, koska suurin työ on jo tehty. Se ei silti himmennä saavutuksen upeutta: Olen NIIN onnellinen, kun se saadaan valmiiksi. Ja erityisen onnellinen olen siitä, että me Saulin kanssa yhdessä, on saatu se aikaan. Se on ehkä enemmän kuin uskoin saavuttavani, siis jos puhutaan konkreettisista aikaansaannoksista.
Muista unelmista en ole aivan niin varma, mitä ne voisivat olla. Useimmat unelmat ovat liittyneet matkoihin. Ne eivät ole ehkä toteutettavissa, ainakaan enää kovin pitkään. Eikä se johdu sairaudestani vaan ilmastonmuutoksesta: lentäminen ei ehkä pian ole enää mahdollista, ainakaan ilman suuria kustannuksia. Ja lentämättä esim. Egyptiin matkustaminen on varsin aikaa vievää. No siinäkin varmasti pätee sama asia kuin syömiseen: täytyy vaan tehdä vähemmän. Eli pitää matkustaa kauas hitaammin ja varata enemmän aikaa matkaan. Tässä tulee kuitenkin toinen mutta: Olen miettinyt, mitä MUUTA unelmat voisivat olla kuin matkoja. Kotimaassakin voi tietysti matkustaa - jos on rahaa, polttoaineiden hintojen noustessa valtavasti. Mutta olisi varmasti parempi keksiä, mitä muita unelmia voisi olla kuin matkat. Hyvä esimerkki oli televisiosarjassa Nyt jos koskaan: Nuori sydänsairas tyttö unelmoi matkasta, jota hän ei voi toteuttaa. Hän halusi “lähimatkan Japaniin”. En usko itse, että pystyisin niin mielikuvitukselliseen matkaan - koska mielikuvitukseni on niin huono. Mutta esimerkki on hyvä siinä, että vähän muokattuna unelmat voivat toteutua ulkoisista - tai sisäisistä - esteistä huolimatta. Juuri tästä syystä olen alkanut listata, mitä odotan matkoilta Islantiin, Egyptiin tai Ateenaan ja myös kuvitella, miten muuten ne saisin toteutettua muuten kuin matkustamalla sinne. Jaan ehkä ajatuksiani myöhemmin näistä matkoista. Mutta kuulisin myös mielelläni muiden kokemuksia siitä, mitä unelmat voisivat matkojen ohella olla. Jos siis sinulla on ajatuksia siitä, mitä sinä unelmoit, kirjoitathan niistä kommentteihin, kiitos!
Ja kyllä, olen katsonut tuota Nyt jos koskaan -sarjaa ihan samalla ajatuksella: Josko sieltä löytyisi esimerkkejä asioista, joista ihmiset yleensä unelmoivat, ja josko jokin niistä soittaisi kelloja minullekin. MUTTA, voi olla niinkin, että minä olen jo unelmani toteuttanut: olen matkustanut eri paikkoihin jo vuosia, olen kokeillut erilaisia työtehtäviä ja aloja, olen kokeillut erilaisia harrastuksia ja kokeillut erilaisia elämäntapoja. Nyt olen tilanteessa, jossa olen tyytyväinen ja onnellinenkin (lukuun ottamatta sairauttani), mutta en ehkä (enää) ymmärrä sitä - todellisesti. Muistan kyllä ajatelleeni v. 2019 tammikuussa, saatuani vakituisen työpaikan (ja 2017 mennessäni naimisiin), että olen niin onnellinen, että tämä ei voi olla totta ja että tästä tulee vielä jokin takapakki tai rangaistus. Ja tulihan se, noin vuosi myöhemmin sain diagnoosini. Silti olen edelleen erityisen onnellinen siitä, että 1) olen elossa. 2) asun rakkaani kanssa, 3) minulla on rakkaita ystäviä, jotka ovat rinnallani sairastumisen jälkeenkin, 4) minulla on toistaiseksi voimassaoleva työsopimus (eikä enää tarvitse hakea töitä joka vuosi tai useammin). Saan olla oma itseni ja kaikki on hyvin, se on tärkeintä. Ystäväni FB:ssa lainaama Ameeban teksti osui ehkä juuri tästä syystä maaliin:
“Läpi elämän mietitään mitä meiltä puuttuu/ Eikä nähä mitä meil on, sitä kai siis nukkuu/ Hidasta elämää, paikallaan oot jo perillä/ Miten mikään vois merkitä, jos et välitä hengittää" -Ameeba
Mutta sitten kuitenkin ajatukset on enemmänkin kuin biisissä "Silti onnellinen":
"Mä antaisin mun telkkarin pois jonnekkin jos jaksaisin
Kun sunnuntai taas räjähtää, mun tajuntaan sisällä pään
Oon limainen ja suomuinen ja mun olo on..
Väkivaltainen, mutta silti varmaan onnellinen
Niin ihanasti itsetuhoinen ja suloinen, yea-yeah
Väkivaltainen, mutta silti varmaan onnellinen
Niin ihanasti itsetuhoinen ja suloinen, yea-yeah
Mä istumaan sua pyytaisin jos vastaisit sa kukkasin
Mä hymyilin kun huomasin sait jalleen iskun kasvoihin
En tahtois olla tallainen pitihan mun olla ykkönen
Oon limainen ja suomuinen ja mun olo on..
Väkivaltainen, mutta silti varmaan onnellinen
Niin ihanasti itsetuhoinen ja suloinen, yea-yeah
Väkivaltainen, mutta silti varmaan onnellinen
Niin ihanasti itsetuhoinen ja suloinen, yea-yeah
Väkivaltainen, mutta silti varmaan onnellinen
Niin ihanasti itsetuhoinen ja suloinen, yea-yeah
Väkivaltainen, mutta silti varmaan onnellinen
Niin ihanasti itsetuhoinen ja suloinen, yea-yeah"
Kommentit
Lähetä kommentti