Leikkauspäivä

En saa syödä mitään, vain juoda 2 dl. Puen vaatteet ja otan repun. Keräsin jo eilen kaiken tarvittavan siihen. Ajomatka tuntuu pitkältä. Onneksi odotusaikaa perillä on vain vähän. Ovi aukeaa ja menen heti sisään. Sauli istuu alas, niin minäkin. Kello tulee 7, mutta kukaan ei tule. Odotetaan vielä minuutti ja sitten minuutti. En jaksaisi odottaa enää. Lopulta 7.15 hoitaja tulee hakemaan minut. Saan sairaalavaatteet ja pitkävaikutteista kipulääkettä. Istun kuuliaisesti sohvalle tuijottamaan televisiota muiden kanssa, vaikka mieleni tekisi kiljua että en halua enää odottaa.

Vihdoin 8.15 hoitaja tulee hakemaan leikkaussaliin. Siellä on kylmä, tarvitaan peitto. Hoitajat ovat kiireisiä. He selittävät paljon asioita. Lääkärikin käy huoneessa ja vetää rastin tussilla kylkeeni. Kysyn, mitä leikataan. Lääkäri selittää, että lisämunuaisia ei tarvitse poistaa - kasvain on alapoolissa.

Anestesiologi sanoo olevansa valmis ja laittaa kasvoilleni naamarin. Kaksi henkäystä ja olen unessa. Kun herään heräämössä, kello on jo melkein puoli kaksi. Olo on yllättävän hyvä. Kun vakuutan, että en voi pahoin, saan juotavaa. Sairaanhoitaja on koko ajan lähellä ja mittaa verenpainetta ja happisaturaatiota. Sitten toinen hoitaja hakee minut osastolle. Olen väsynyt enkä edes huomaa, että huone on lähes tyhjä. Olen tyytyväinen, kun saan vain maata paikallani. Kipuja ei ole ja olo on melkein euforinen. Luen Facebookia ja soitan Saulille. Kerron olevani jo osastolla. Sauli lupaa tulla pian.

Hoitaja vaikuttaa kiireiseltä. Saan juotavaa nokkamukiin kuin vanhukset. Hoitaja kysyy, onko kipuja. Sanon ei. Minulla on väärä asenne. Saan silti kipulääkkeen.

Odotan monta tuntia. Tekee mieli halata ja suudella, mutta Sauli ei halua. Voi tulla joku virus, hän selittää. Sauli on vähän hiljainen. Kerron leikkauksesta ja hän työpäivästä. Hoputan Saulia kotiin, koska kissa odottaa ruokaa. Silti kyyneleet nousevat silmiin. Ikävä tuntuu varpaissa asti, niin paljon haluaisin koskettaa.

Illalla huoneeseen tulee toinen potilas. Tekee mieli sanoa, hei mä olen Nenna. Mutta en uskalla keskeyttää keskustelua poikaystävän kanssa. Verhot vedetään eteen. Myöhemmin kuulen verhon takaa nyyhkytystä. Yritän nukkua, mutta kaikki muut asennot sattuvat, paitsi selällään makaaminen. Pyydän lisää kipulääkettä. Nukun kokonaiset 6,5 tuntia, aamuun saakka.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pohjasuru

En enää jaksa odottaa

Silti onnellinen