Mihin aika ennen kului
Aamulla herätessä tulee mieleen, että voisin kerrankin käyttää kunnolla aikaa ruuanlaittoon tai vaikkapa leipomiseen. En ole niin hyvä kokki kuin Sauli, mutta hyvällä onnella ja reseptin avulla voisin ehkä tehdä jotain syömäkelpoista. Teen indonesialaista pataa. Päätän myös leipoa kakun, kun kerrankin on aikaa.
Kakun ollessa uunissa mietin mihin aika on yleensä kulunut. Töihin ja työmatkoihin menee tietysti noin 45 tuntia ja nukkumiseen n. 55 tuntia viikossa. Mutta mihin on kulunut loput 68 tuntia viikossa, sitä on vaikea muistaa. Perustarpeisiin kuten ostoksiin, ruuanlaittoon, siivoamiseen ja peseytymiseen kuluu ehkä 15 tai korkeintaan 20 tuntia viikossa. Liikuntaan ja metsäilyyn ehkä 5-7 tuntia viikossa. Silti laskelman mukaan reilut 40 tuntia on vapaa-aikaa, jonka kulumisesta minulla ei ole muistikuvaa. Vapaa-aikaa on siis enemmän kuin työhön käytettyä aikaa.
Olen varmasti lukenut, kirjoittanut, selannut sosiaalista mediaa ja katsonut televisiota tuntitolkulla. Mutta on vaikea uskoa, että siihen olisi kulunut 40 tuntia viikossa. Sehän on melkein 6 tuntia päivässä. Joka viikko en ole käynyt ystäviäkään tapaamassa. Saulin kanssa keskustelen tietysti joka päivä, mutta ehkä korkeintaan tunnin päivässä. Ja oleileminen mitään tekemättä ei ole tuntunut minusta mahdolliselta. Siihen ei ole tuntunut olevan aikaa. Tältä istumalta päätän varata vapaa-ajasta ainakin puoli tuntia päivässä siihen, että vain olen ja ajattelen.
Keitän kahvia ja huudan Saulin kakkukahville. Tuntuu melkein juhlalliselta. Olen saanu jotain aikaan, jotain konkreettista. Siitä ajatuksesta saan voimaa. Voimien tunnossa tekee mieli alkaa siivota kaappeja ja laatikoita. Siirrän sen kuitenkin huomiseen, että huomennakin olisi jotain tekemistä.
Illalla viestittelen Pauliinan kanssa. Kerron infektiostani ja lääkityksestä. Pauliinakin neuvoo olemaan yhteydessä sairaalaan, jos oireet jatkuvat. Kysyn, miten Pauliina ja hänen tyttärensä voivat. He ovat onneksi säästyneet korona-virukselta.
Kakun ollessa uunissa mietin mihin aika on yleensä kulunut. Töihin ja työmatkoihin menee tietysti noin 45 tuntia ja nukkumiseen n. 55 tuntia viikossa. Mutta mihin on kulunut loput 68 tuntia viikossa, sitä on vaikea muistaa. Perustarpeisiin kuten ostoksiin, ruuanlaittoon, siivoamiseen ja peseytymiseen kuluu ehkä 15 tai korkeintaan 20 tuntia viikossa. Liikuntaan ja metsäilyyn ehkä 5-7 tuntia viikossa. Silti laskelman mukaan reilut 40 tuntia on vapaa-aikaa, jonka kulumisesta minulla ei ole muistikuvaa. Vapaa-aikaa on siis enemmän kuin työhön käytettyä aikaa.
Olen varmasti lukenut, kirjoittanut, selannut sosiaalista mediaa ja katsonut televisiota tuntitolkulla. Mutta on vaikea uskoa, että siihen olisi kulunut 40 tuntia viikossa. Sehän on melkein 6 tuntia päivässä. Joka viikko en ole käynyt ystäviäkään tapaamassa. Saulin kanssa keskustelen tietysti joka päivä, mutta ehkä korkeintaan tunnin päivässä. Ja oleileminen mitään tekemättä ei ole tuntunut minusta mahdolliselta. Siihen ei ole tuntunut olevan aikaa. Tältä istumalta päätän varata vapaa-ajasta ainakin puoli tuntia päivässä siihen, että vain olen ja ajattelen.
Keitän kahvia ja huudan Saulin kakkukahville. Tuntuu melkein juhlalliselta. Olen saanu jotain aikaan, jotain konkreettista. Siitä ajatuksesta saan voimaa. Voimien tunnossa tekee mieli alkaa siivota kaappeja ja laatikoita. Siirrän sen kuitenkin huomiseen, että huomennakin olisi jotain tekemistä.
Illalla viestittelen Pauliinan kanssa. Kerron infektiostani ja lääkityksestä. Pauliinakin neuvoo olemaan yhteydessä sairaalaan, jos oireet jatkuvat. Kysyn, miten Pauliina ja hänen tyttärensä voivat. He ovat onneksi säästyneet korona-virukselta.
Kommentit
Lähetä kommentti