Mustaa unta
Aamu alkaa itkulla - kyljessä tuntuu pientä kipua. En halua nousta ylös. Pelkään kuolemaa. Olen yksin. Pauliina sanoi, että saan soittaa milloin vain. En pysty edes soittamaan. Makaan sikiöasennossa sängyssä. Näen itseni lakanan valkoisena, rumana ja katkerana, ja yksin. Yritän nukkua lisää, kellon on vasta puoli kuusi. En saa unta enää, menen suihkuun. Itken suihkussakin. Itken syntymääni ja kuolemaani. Itken, kun en saa ulos mitään sanoja. Itken tuskasta ja kauhusta. En halua kuolla vielä. Kukaan ei ole luvannut pitkää elämää tai terveyttä. Mutta silti tuntuu todella epäreilulta - miksi minä? Tunnen monta muuta, jotka ovat eläneet epäterveellisemmin kuin minä. Silti he eivät ole sairastuneet kuolemaan johtavaan tautiin.
Sauli tulee poikansa kanssa kahdelta. Olen koonnut itseni ja yritän käyttäytyä tavallisesti. Sitten soittaa Saulin toisen pojan avovaimo. Kerron, että matkaa ei tule. Hän ihmettelee. Kerron sairastuneeni pahasti. Mutta en sano sitä ääneen, k-sanaa. Hän voisi järkyttyä. Lupaan, että voidaan tavata seuraavalla viikolla, vaikka pelkään saavani jonkun viruksen ennen leikkausta. Iltapäivä menee Saulin lasten vierailussa. Juodaan kahvia ja kerrotaan kuulumiset.
Illalla olen tyytyväinen, kun saan vain istua Saulin vieressä ja halata välillä. “Jos saan olla sun lähellä,/Ei pimeys tunnu edes yöllä./ Jos saan olla sun lähellä,/ Ei pimeys tunnu edes yöllä”, laulaa Herra Ylppökin. Pelko on kuitenkin möykkynä kurkussa ja rinnan takana. Se painaa hartioita kyyryyn ja vaikeuttaa hengitystä. Tekee mieli mennä juoksemaan kovaa. Niin olen aina tehnyt, kun on ollut liian paha olla, juossut täysillä. Nyt en voi, verenpaine voi nousta ja verenvuoto alkaa. “En mä tiedä minne juoksen enkä tiedä edes miksi/ mutta tiedän että juoksen kunnes hajoon palasiksi /laulan sateessa punkkii, tiedän, todellakin/ olet saanut minut aikalailla sekaisin”, laulaa Tarharyhmä.
Menen sänkyyn ja toivon, että uni häivyttää pelon edes muutamaksi tunniksi. Nukun puoli kolmeen unia näkemättä. Käyn vessassa ja juon vettä. Mietin, voinko enää koskaan käydä vessassa katsomatta, minkä väristä virtsani on. Valvon 2 tuntia ja vaihdan kyljeltä toiselle. Yritän nukkua suorana ja sikiöasennossa. Mikään ei tunnu hyvältä ja oikealta. Toivon vain, että voisin nukahtaa mustaan uneen, kuten siinä vanhassa laulussa: “Epätodellista, kaikki on mahdollista/ Sortua, luovuttaa tai selättää pelkonsa/ Käyt ylikierroksilla/ Vaikka väsyttää et pysty lepäämään/ Maksaisit mitä vaan jos voisit unohtaa/ Pois matkustaa/ Mustaan uneen, mustaan uneen/ Taas musta sydän saa kantajaansa kuljettaa/ Mustaan uneen, mustaan uneen/ Tahdot vain unohtaa, ajatukset puhdistaa.” Vihdoin puoli viiden aikaan vaivun uneen ja nukun puoli kahdeksaan.
Sauli tulee poikansa kanssa kahdelta. Olen koonnut itseni ja yritän käyttäytyä tavallisesti. Sitten soittaa Saulin toisen pojan avovaimo. Kerron, että matkaa ei tule. Hän ihmettelee. Kerron sairastuneeni pahasti. Mutta en sano sitä ääneen, k-sanaa. Hän voisi järkyttyä. Lupaan, että voidaan tavata seuraavalla viikolla, vaikka pelkään saavani jonkun viruksen ennen leikkausta. Iltapäivä menee Saulin lasten vierailussa. Juodaan kahvia ja kerrotaan kuulumiset.
Illalla olen tyytyväinen, kun saan vain istua Saulin vieressä ja halata välillä. “Jos saan olla sun lähellä,/Ei pimeys tunnu edes yöllä./ Jos saan olla sun lähellä,/ Ei pimeys tunnu edes yöllä”, laulaa Herra Ylppökin. Pelko on kuitenkin möykkynä kurkussa ja rinnan takana. Se painaa hartioita kyyryyn ja vaikeuttaa hengitystä. Tekee mieli mennä juoksemaan kovaa. Niin olen aina tehnyt, kun on ollut liian paha olla, juossut täysillä. Nyt en voi, verenpaine voi nousta ja verenvuoto alkaa. “En mä tiedä minne juoksen enkä tiedä edes miksi/ mutta tiedän että juoksen kunnes hajoon palasiksi /laulan sateessa punkkii, tiedän, todellakin/ olet saanut minut aikalailla sekaisin”, laulaa Tarharyhmä.
Menen sänkyyn ja toivon, että uni häivyttää pelon edes muutamaksi tunniksi. Nukun puoli kolmeen unia näkemättä. Käyn vessassa ja juon vettä. Mietin, voinko enää koskaan käydä vessassa katsomatta, minkä väristä virtsani on. Valvon 2 tuntia ja vaihdan kyljeltä toiselle. Yritän nukkua suorana ja sikiöasennossa. Mikään ei tunnu hyvältä ja oikealta. Toivon vain, että voisin nukahtaa mustaan uneen, kuten siinä vanhassa laulussa: “Epätodellista, kaikki on mahdollista/ Sortua, luovuttaa tai selättää pelkonsa/ Käyt ylikierroksilla/ Vaikka väsyttää et pysty lepäämään/ Maksaisit mitä vaan jos voisit unohtaa/ Pois matkustaa/ Mustaan uneen, mustaan uneen/ Taas musta sydän saa kantajaansa kuljettaa/ Mustaan uneen, mustaan uneen/ Tahdot vain unohtaa, ajatukset puhdistaa.” Vihdoin puoli viiden aikaan vaivun uneen ja nukun puoli kahdeksaan.
Kommentit
Lähetä kommentti