Odotus alkaa
Odotan koko aamun lääkäriä ja kävelen pitkin käytäviä. Lääkäri tulee puolen vasta päivän jälkeen ja kertoo hyvät uutiset: Etäispesäkkeitä ei ole löytynyt keuhkokuvista eikä virtsarakossa ole hematoomaa. Silti katetrissa näkyy verta. Lääkäri kertoo, että aikoo esitellä kuvat huomenna työryhmässä ja ehdottaa leikkausta keskiviikolle.
Olen tyytyväinen - mitä nopeammin pääsen eroon siitä paskasta munuaisesta sen parempi. Veren hyytymistä edistävä lääke lopetetaan. Kysyn, voiko verenvuoto lisääntyä kävelemisestä. Lääkärin mukaan ei, se vuotaa jos vuotaa ja tulee esiin kävellessä. Lähden taas kävelylle ja kävelen niin nopeasti kuin uskallan ja vaippa sallii. Kirjoitan ilouutiset keuhkojen etäpesäkkeettömyydestä ystävälle, Pauliinalle. Hän lupaa tulla käymään, heti huomenna. Saulille kerron ääneen, kun se tulee, ensimmäiset hyvät uutiset diagnoosin jälkeen.
Kun palaan sänkyyn, katetri menee taas huonosti ja vuoto menee sen ohi. Pyydän uuden vaipan ja vaihdan sen. Kiemurtelen sängyssäni iltaan, kunnes totean, että en enää pysty olemaan paikallani kivun takia. Odotan puoli tuntia, että hoitaja tulisi sattumalta huoneeseen, mutta ketään ei näy. On pakko soittaa kelloa ja pyytää hoitaja vaihtamaan katetri. En koskaan uskonut, että joutuisin tekemään niin - minä, tavallinen, terve, aikuinen ihminen, joudun pyytämään kiireistä hoitajaa tulemaan apuun. Hoitaja tulee ja hän pyytää toisen hoitajan auttamaan katetrin vaihdossa. He molemmat katsovat minua osaaottavasti. Pyydän heitä olemaan varovaisia, kipu on niin suuri. Hengitän syvään, että kestäisin kipua paremmin. Katetri menee väärin ja homma pitää aloittaa alusta. Päässäni soi Apulanta “Kun sunnuntai taas räjähtää, mun tajuntaan sisällä pään./ Oon limainen ja suomuinen ja mun olo on./ Väkivaltainen.” (Apulanta)
Sauli tulee vasta myöhään iltapäivällä. Saan kukkia ja suklaata. Tunnen itseni vanhaksi mummoksi. Yritän halata Saulia, mutta se tuntuu teennäiseltä. Haluaisin oikeasti syliin, mutta pelkään, että letku ei yletä. Kerron kävelyistäni ja katetrista. Pelkään Saulin nauravan vaipalle. Huomaan, että hän yrittää olla reipas ja pitää yllä kevyttä keskustelua. Tuntuu pahalta, että en päässyt mukaan hautajaisiin Saulin kanssa. Saan monilta terveisiä. Mietin, moniko heistä tietää sairaudestani.
Vietän illan tosi-tv-ohjelmien parissa ja kuuntelen kuulokkeiden läpi, kun viereisen sängyn mummon vainoharhat alkavat taas. Hän yrittää saada minut soittamaan hoitajille. Kun en ole kuulevinanikaan hänen juttujaan, olen kuulemma mukana salajuonessa. Lopulta hoitaja tulee hakemaan mummon hoitajien huoneeseen. Hän meluaa niin kovasti, ettei toinenkaan mummo saa unta. Yritän saada unta. Katetri kirvelee ja hankaa. Valvon puoli kahteen ja soitan sitten hoitajan. Saan kipulääkettä ja vajoan horrokseen lähes 7 tunniksi.
Olen tyytyväinen - mitä nopeammin pääsen eroon siitä paskasta munuaisesta sen parempi. Veren hyytymistä edistävä lääke lopetetaan. Kysyn, voiko verenvuoto lisääntyä kävelemisestä. Lääkärin mukaan ei, se vuotaa jos vuotaa ja tulee esiin kävellessä. Lähden taas kävelylle ja kävelen niin nopeasti kuin uskallan ja vaippa sallii. Kirjoitan ilouutiset keuhkojen etäpesäkkeettömyydestä ystävälle, Pauliinalle. Hän lupaa tulla käymään, heti huomenna. Saulille kerron ääneen, kun se tulee, ensimmäiset hyvät uutiset diagnoosin jälkeen.
Kun palaan sänkyyn, katetri menee taas huonosti ja vuoto menee sen ohi. Pyydän uuden vaipan ja vaihdan sen. Kiemurtelen sängyssäni iltaan, kunnes totean, että en enää pysty olemaan paikallani kivun takia. Odotan puoli tuntia, että hoitaja tulisi sattumalta huoneeseen, mutta ketään ei näy. On pakko soittaa kelloa ja pyytää hoitaja vaihtamaan katetri. En koskaan uskonut, että joutuisin tekemään niin - minä, tavallinen, terve, aikuinen ihminen, joudun pyytämään kiireistä hoitajaa tulemaan apuun. Hoitaja tulee ja hän pyytää toisen hoitajan auttamaan katetrin vaihdossa. He molemmat katsovat minua osaaottavasti. Pyydän heitä olemaan varovaisia, kipu on niin suuri. Hengitän syvään, että kestäisin kipua paremmin. Katetri menee väärin ja homma pitää aloittaa alusta. Päässäni soi Apulanta “Kun sunnuntai taas räjähtää, mun tajuntaan sisällä pään./ Oon limainen ja suomuinen ja mun olo on./ Väkivaltainen.” (Apulanta)
Sauli tulee vasta myöhään iltapäivällä. Saan kukkia ja suklaata. Tunnen itseni vanhaksi mummoksi. Yritän halata Saulia, mutta se tuntuu teennäiseltä. Haluaisin oikeasti syliin, mutta pelkään, että letku ei yletä. Kerron kävelyistäni ja katetrista. Pelkään Saulin nauravan vaipalle. Huomaan, että hän yrittää olla reipas ja pitää yllä kevyttä keskustelua. Tuntuu pahalta, että en päässyt mukaan hautajaisiin Saulin kanssa. Saan monilta terveisiä. Mietin, moniko heistä tietää sairaudestani.
Vietän illan tosi-tv-ohjelmien parissa ja kuuntelen kuulokkeiden läpi, kun viereisen sängyn mummon vainoharhat alkavat taas. Hän yrittää saada minut soittamaan hoitajille. Kun en ole kuulevinanikaan hänen juttujaan, olen kuulemma mukana salajuonessa. Lopulta hoitaja tulee hakemaan mummon hoitajien huoneeseen. Hän meluaa niin kovasti, ettei toinenkaan mummo saa unta. Yritän saada unta. Katetri kirvelee ja hankaa. Valvon puoli kahteen ja soitan sitten hoitajan. Saan kipulääkettä ja vajoan horrokseen lähes 7 tunniksi.
Kommentit
Lähetä kommentti