Pää on mennyt epäkuntoon
Herään aamulla ja yritän hengittää syvään, rauhoittaa itseni ja odottaa kärsivällisesti. Juon vettä ja hengittelen syvään. Aloitan päivän television ääressä, taas. Yritän keksiä, mitä ruokaa tehdään, mutta pää on aivan tyhjä. Yritän muistella, mitä tehtiin viime kerralla. En muista sitäkään. Pää on siis mennyt epäkuntoon.
Viikko jäljellä, 7 pitkää päivää. Odotan, odotan ja odotan. Mitään ei tapahdu. Tuntuu epäreilulta, että joudun odottamaan näin kauan. Elättelen toivoa, että saisin peruutuspaikan jonossa. Onhan kasvaimeni iso ja tilanteeni kiireellinen. Mutta asenteeni on tietysti väärä: kaikki joutuvat jonottamaan ja odottamaan. Joku voisi sanoa, että odottamisella on joku tarkoitus. Siihen minä en usko. On vain pakko hyväksyä se, että kaikki-mulle-tänne-heti-nyt ei terveydenhuollossa ole mahdollista.
Yritän tehdä normaaleja loma-asioita: otan pakastimesta jäätelöä ja laitan sen päälle pari suklaapalaa. Heti tulee huono omatunto - liikaa fosforia ja proteiinia. Juon vettä ja hengitän syvään. Haukon happea parvekkeella
Päätän lähteä metsään - 15 minuuttia metsässä tunnetusti alentaa verenpainetta. Kävelen niin hitaasti kuin osaan ja vedän keuhkoihin ilmaa nenän kautta. Se on kaikkein vaikeinta, tehdä asioita hitaasti. Nyt vasta ymmärrän, kuinka kiireellä, suorastaan hengästyneellä tahdilla olen ollut ja elänyt. On vaikea ajatella, että nyt pitää hidastaa, ainakin 50 %.
Syyllisyys nostaa taas päätään: olen tuhlannut aikaa ja elämää kaikenlaiseen turhaan. Mennyt eteenpäin henkeä vetämättä, välillä lähes juosten. En ole kyseenalaistanut koskaan sitä, mitkä asiat on oikeasti tärkeä hoitaa heti ja mitkä voi jättää myöhemmäksi. Olenko edes joogatessani ollut todella, aidosti läsnä? Nyt on vaikea tavoittaa edes ajatusta siitä, miksi on aina ollut niin kiire. Kiire kokea, kiire olla, kiire suorittaa - kiire elää.
Tulee mieleen taas eräs laulu, Kiire: “Hei mihin sulla on kiire/ Et sä kerkee jutella/ Itsesi kanssa vähän aikaa/ Olisi niin paljon asiaa/ Siinä sängyn laidalla/ Istut kädet kasvoilla/ Ei aika seisahda/ Pysyt aina valveilla/ Etkä koskaan nukahda/ Ja mihin viekään tiesi/ Jos sulla aina on kiire/ Aina liian vähän aikaa/ Aina liian kiire/ Etkä sä jaksa kuunnella/ Enkä mä jaksa puhua/ Parempi on vaieta/ Olla sanomatta/ Mitä saisi katua.” (Egotrippi.)
Viikko jäljellä, 7 pitkää päivää. Odotan, odotan ja odotan. Mitään ei tapahdu. Tuntuu epäreilulta, että joudun odottamaan näin kauan. Elättelen toivoa, että saisin peruutuspaikan jonossa. Onhan kasvaimeni iso ja tilanteeni kiireellinen. Mutta asenteeni on tietysti väärä: kaikki joutuvat jonottamaan ja odottamaan. Joku voisi sanoa, että odottamisella on joku tarkoitus. Siihen minä en usko. On vain pakko hyväksyä se, että kaikki-mulle-tänne-heti-nyt ei terveydenhuollossa ole mahdollista.
Yritän tehdä normaaleja loma-asioita: otan pakastimesta jäätelöä ja laitan sen päälle pari suklaapalaa. Heti tulee huono omatunto - liikaa fosforia ja proteiinia. Juon vettä ja hengitän syvään. Haukon happea parvekkeella
Päätän lähteä metsään - 15 minuuttia metsässä tunnetusti alentaa verenpainetta. Kävelen niin hitaasti kuin osaan ja vedän keuhkoihin ilmaa nenän kautta. Se on kaikkein vaikeinta, tehdä asioita hitaasti. Nyt vasta ymmärrän, kuinka kiireellä, suorastaan hengästyneellä tahdilla olen ollut ja elänyt. On vaikea ajatella, että nyt pitää hidastaa, ainakin 50 %.
Syyllisyys nostaa taas päätään: olen tuhlannut aikaa ja elämää kaikenlaiseen turhaan. Mennyt eteenpäin henkeä vetämättä, välillä lähes juosten. En ole kyseenalaistanut koskaan sitä, mitkä asiat on oikeasti tärkeä hoitaa heti ja mitkä voi jättää myöhemmäksi. Olenko edes joogatessani ollut todella, aidosti läsnä? Nyt on vaikea tavoittaa edes ajatusta siitä, miksi on aina ollut niin kiire. Kiire kokea, kiire olla, kiire suorittaa - kiire elää.
Tulee mieleen taas eräs laulu, Kiire: “Hei mihin sulla on kiire/ Et sä kerkee jutella/ Itsesi kanssa vähän aikaa/ Olisi niin paljon asiaa/ Siinä sängyn laidalla/ Istut kädet kasvoilla/ Ei aika seisahda/ Pysyt aina valveilla/ Etkä koskaan nukahda/ Ja mihin viekään tiesi/ Jos sulla aina on kiire/ Aina liian vähän aikaa/ Aina liian kiire/ Etkä sä jaksa kuunnella/ Enkä mä jaksa puhua/ Parempi on vaieta/ Olla sanomatta/ Mitä saisi katua.” (Egotrippi.)
Kommentit
Lähetä kommentti