Sairauden tunne

Herään aamulla siihen, että rakko tuntuu kipeältä niin kuin sairaalassa. Yritän ajatella jotain muuta. Lähden ulos kävelylle ja toivon, että ikävä tunne häviää. On lauantai enkä halua lähteä takaisin sairaalaan. Pelkään, että olen saanut virtsatietulehduksen. Päätän kysyä työterveyshuollon etälääkäriltä, mitä pitäisi tehdä.

Kerron etälääkärille chatissä olleeni munuaisenpoistoleikkauksessa noin viikko sitten ja epäileväni virtsatieinfektiota. Kysyn, voinko aloittaa siihen lääkityksen, jonka sain ennen sairaalaan menoa. Lääkäri antaa luvan, mutta ehdottaa yhteydenottoa sairaalaan, jos oireet eivät katoa. Sitten avaan lääkepakkauksen ja luen, että munuaisen vajaatoimintaa sairastavan on neuvoteltava lääkärin kanssa ennen kuin syö lääkkeitä. En voi enää varmistaa lääkäriltä, sopiiko lääke minulle, sillä olen sulkenut chatin. Mutta minulla ei oikeastaan ole vajaatoimintaa, toinen munuainen toimii normaalisti. Olen vain ajatellut, että yritän kuormittaa sitä alkuun niin vähän kuin mahdollista. Lääkäri sai kuitenkin tiedon, että olen ollut leikkauksessa kasvaimen takia. Päätän luottaa hänen ammattitaitoonsa ja otan ensimmäisen pillerin. Jo iltapäivällä tuntuu, että oireet ovat kadonneet.

On lauantai ja siivouspäivä. Sauli lupaa imuroida, koska minä en saa tehdä sitä. Minä pyyhin pölyjä ja siivoan vessaa sen, minkä yletän. Minulla on väärä asenne, en osaa vain olla, kun toinen siivoaa. Kumartua ei voi ja kurkotteleminenkin sattuu haavan kohtaan. Lopulta olen tyytyväinen - koti on siisti ja järjestyksessä.

Illalla tulevat Saulin lapset. Tai aikuisiahan he ovat jo. Minua vähän hirvittää, tuleeko koronavirus heidän mukanaan. Pelataan lautapelejä ja syödään vohveleita. Aika kuluu liiankin nopeasti. Sängyssä kaivaudun Saulin viereen ja halaan kovaa. Tekisi mieli kokeilla jotain eroottisia leikkejä, mutta vielä en uskalla tehdä sitäkään.