Yksin hereillä

Herään aamulla hyvin nukkuneena. Katselen nukkuvaa Saulia vieressäni. Mietin miten hän jaksaa mennä töihin huomenna. Ehkä se tekisi hyvää minullekin. Pelkkä odottaminen on kuin kidutusta. Aika ei tunnu liikkuvan. En jaksaisi enää odottaa. Joku varmasti sanoisi tähänkin, että “väärä asenne”. Tai että “odottamisella on tarkoituksensa”. En usko. Herätän Saulin suutelemalla niskaan. Haluaisin halata kovaa, mutta en halua pelästyttää Saulia. Tyydyn puristamaan hellästi käsivarresta.

Viimeinen lomapäivä tehdään hyvää ruokaa, katsotaan elokuvia ja syödään karkkia. Silti aika ei tunnu kuluvan. Päivän teemana on Odotan: “Odotan odotan, odotan odotan/odotan odotan, että sinut kadotan./ Näkisipä äitini, miten poika vanhenee./ Kuinka katse väsynyt sameana harhailee./ Luoja tietää, mitä tein,/ hän vaietkoon./ Ehkä väärin paperein/ tulin tähän taloon.” (Mikko Kuustonen).

Illalla alan pelätä huomista. Joudun olemaan yksin 9 tuntia. Ahdistaa, vielä nukkumaan mennessäkin. Nukun levottomasti, heräilen parin tunnin välein. Juon vettä ja toivon.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pohjasuru

En enää jaksa odottaa

Silti onnellinen