Onnesta ja uskosta

Olen taas koko aamun kahlannut verkkosivuja, joissa ihmiset kertovat kasvaimistaan ja elämistään niiden kanssa. Monissa tarinoissa toistuu sanat taistelu ja selviäminen. Pari päivää sitten kirjoitin hyvästä onnesta ja siitä, etten usko sen tulevan itsestään. Uskon, että sen eteen pitää tehdä jotakin, maksimoida hyvän onnen mahdollisuudet. Tai, ei ainakaan pidä sabotoida sen mahdollisuuksia. En kuitenkaan usko, että mistä tahansa voi “selvitä” pelkästään kovasti omavoimaisesti ja reippaasti yrittämällä ja iloisella tai positiivisella asenteella. Ihminen voi mahdollistaa hyvän onnen toteutumisen antamalla sille tilaa ja aikaa. Sen sijaan en usko, että hyvää onnea voisi “ostaa” tekemällä joitakin asioita “oikein” tai elämällä oikein - sitä kutsutaan taikauskoksi, tai joissakin tapauksissa uskonnoksi. Jo 1800-luvulla sosiologi Emile Durkheim arveli, että ihmisten kokema pyhyys on yhteisön voimaa ja avunantoa yksilön kohdatessa onnettomuuden (tai pelätessään sen toteutumista) ja erilaiset palvontamenot yksilön kokeman voiman vahvistamista. On siis ymmärrettävää, että ihmiset tekevät monia asioita, joiden he uskovat vaikuttavan siihen, että hyvä onni voisi toteutua. Esimerkiksi rukoilevat pelätessään sadon tuhoutumista - tai tässä tapauksessa kasvaimen uusiutumista.

Joillakin uskonnon aseman on ottanut liikunta tai ruoka. He uskovat, että syömällä ja liikkumalla “oikein” he voivat vaikuttaa siihen, että hyvä onni toteutuisi ja kasvain ei uusiutuisi. “Oikein” syöminen ja liikkuminen ovat kuitenkin hyvin monitahoisia asioita. Asiantuntijatkin ovat erimielisiä siitä, mikä on “oikein”. Niiden suhde kasvaimiin ja niiden ilmenemisen todennäköisyyksiin on myös monimutkainen ja osin epäselvä, vuosikymmenten tutkimuksista huolimatta. Muutenhan lääkärit antaisivat tarkat ohjeet jo sairaalassa, miten pitäisi syödä ja liikkua. Yleisellä tasolla tällaisia ohjeita tietysti on, mutta ei mitään erityisiä kasvaimen saaneille.

Minä yritän välttää kaikkea tätä taikauskoa, joka liittyy oikeaan ravintoon ja liikkumiseen. Jos tähän saakka elämäni terveellinen elämä ei ole pelastanut minua kasvaimelta, en usko sen pelastavan vastaisuudessakaan. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että heittäytyisin täysin toiseen äärimmäisyyteen ja alkaisin syödä roskaruokaa ja lopettaisin liikkumisen. Se voisi johtaa muihin sairauksiin, tai ainakin huonoon vointiin lyhyelläkin aikavälillä. Hyvän onnen toteutumisen mahdollistamiseksi teen sen verran, että jatkan terveellisiä elintapoja. Samalla yritän välttää äärimmäisyydet, kuten luontaistuotteiden ja lisäravinteiden käytön (B12 ja D-vitamiineja lukuun ottamatta). Ne voivat pahimmassa tapauksessa vaarantaa jäljelle jääneen munuaisen toiminnan. Yritän välttää myös kaikenlaista liioittelua, jota ruokaan liittyy. Minulla on riski saada ortoreksian oireita, jotka voivat tuhota henkisen hyvinvointini nopeasti. On todella vaikeaa välttää kaikkea sitä terveyspropagandaa, jota tulvii medioista.

Välillä palaavani kuitenkin niihin ajatuksiin, että jokin uusi terveellinen tapa tai jokin yksittäinen ruoka-aine voisi vaikuttaa hyvää onnea lisäävästi. Sitten tulee heti mieleen lisäkysymyksiä: kuinka paljon ja kuinka usein tuota ruoka-ainetta pitäisi syödä tai tapaa pitäisi harjoittaa, että sillä olisi vaikutusta? Kuinka paljon on liikaa? Miten voin varmistua siitä, että olen valinnut oikean ruoka-aineen/ tavan, jne. jne. Se on loputon suo, johon ei saa vastauksia edes ammattilaisilta - tai jokaiselta saa erilaisen vastauksen. Pelkään myös sitä tilannetta, että suorittaisin kaikki “palvontamenot” tai uhraukset ja voimaantuisin niistä reippaaksi, iloiseksi ja positiiviseksi, mutta saisinkin sitten kuulla niiden olleen turhia. En tiedä, voisinko kuitata sen vain “uskon koettelemiseksi”. Pelkään että en. Pelkään, että huonojen uutisten tullessa romahtaisin täysin. Onko tämäkin väärä asenne tai käänteinen palvontameno, kuka tietää...


Kommentit

  1. Syöpä - tai kasvain - ei poistu tai ole takuulla uusiutumatta, kun syö terveellisesti ja liikkuu, mutta elämänlaatua ja jaksamista terveet elintavat parantavat. Ajattelen itse, että mitä paremmin voi, sen paremmin kestää elämän koettelemuksia, kuten sairautta. Kyllä ainakin rinta- ja eturauhassyöpään sairastuneille suositellaan vankasti painonhallintaa (terveellistä ruokaa) ja liikuntaa. Siitä on lukuisia tutkimuksiakin. Jokainen voi niitä noudattaa jaksamisensa ja halunsa mukaan.

    Toki on niin, että parsakaalin on todettu väestötasolla ehkäisevän syöpää, mutta vaikka yksilätasolla sitä söisi kilokaupalla, mitään takeita sairastumattomuudesta ei ole. Syöpä on sattuman sanelemaa. Silti on parempi syödä sitä edes jossain määrin, jos maistuu.

    Hyvissä elintavoissa kyse ei ortoreksiasta tai pakonomaisesta liikkumisesta. Itse valmistauduin rintasyöpäleikkaukseen lisäämällä pyöräilyä ja kuntosalia, sillä tiesin, että minulla ei ole mitään mahdollisuuksia alkaa sairastaa. Töitä piti tehdä heti leikkauksen jälkeen - taloudellisesta pakosta. Halusin olla tikissä ja voida mahdollsimman hyvin.

    Menin hyvillä mielin leikkaukseen ja tulin sieltä hyvillä mielin ulos.

    Tämän ei ole tarkoitus olla mikään yleispätevä ja ylimielinen ohje kaikille sairastuneille, mutta kun en kokenut itseäni missään vaiheessa mitenkään kipeäksi, pystyin ajatustani noudattamaan.
    Ja kuten sanottu: toki hyvät elintavat parantavat elämänlaatua, oli kasvaimia tai ei. Kuolemattamuutta ne eivät takaa, oli kasvaimia tai ei.





    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama jatkaa:
      Kaikkea hyvää sinulle ja jaksamista.

      Poista
    2. Kiitos kommentista Anonyymi. Juuri noin mäkin ajattelen, että jotain voi tehdä hyvinvoinnin parantamiseksi, vaikkei se tautia leviämästä tai uusiutumasta estäkään. Onneksi minäkin tunnen itseni terveeksi, ainakin toistaiseksi, ja pystyn tekemään valintoja ruuan ja liikunnan suhteen. Lisäsin liikuntaa keskelle päivääkin, kun säännöllinen etätyö sen mahdollistaa. Mutta yritän olla liioittelematta senkään kanssa, 10 min siellä täällä on varmasti parempi kuin ei mitään. Hyvää jatkoa sinullekin, Anonyymi!

      Poista
    3. Sama vielä:

      Huonolla ravinnolla ja liikkumattomuudella voi nopeastikin saada suonensa tukkoon ja vaikkapa aikuistyypin diabeteksen. Jos suinkin mahdollista, niitä kannattaa välttää. Emmehän halua mitään ekstraa jo rasitettujen kehojemme riesaksi.

      Tosiaan 10 minuuttia siellä ja täällä on parempi kuin ei mitään:)
      .

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pohjasuru

En enää jaksa odottaa

Silti onnellinen