Se vaan täytyy käydä läpi
Tänään heti aamupalan jälkeen Sauli vie minut terveyskeskukseen. Haavan sulkevat hakaset poistetaan. Parin päivän kuluttua saan mennä vihdoin saunaan. Suihkussa olen käynyt joka päivä. Se ei ole ihan sama asia kuin saunominen. Olen kaivannut hiljaista istumista ja kiukaan rasahtelua. Se on senkaltaista meditaatiota, johon minäkin pystyn.
Toinen meditaation muoto, jota kaipaan, on jooga. Se on aina saanut pääni kuntoon, tai siihen keskittyminen lähinnä. Nyt ei ole oikein mitään, millä saisi ajatukset kytkettyä pois päältä. Ne vain pyörivät omaa rataansa. Vaikka yrittäisin keskittyä lukemaan tai nukkumaan, pelottavat ja surulliset ajatukset saattavat hyökätä kimppuun äkkiarvaamatta. Joogassa myös kuuntelen ruumistani parhaiten, sen kipuja ja kolhuja, mutta myös voimaa ja terveyttä. Nyt olen vain turta, en tunne kipua ja voimaakin vain harvoin. Terveydestäni en tiedä juuri mitään, paitsi että nivelrikkoista lonkkaa ei nyt kolota ja pitkään kipuillut käsikin on melkein kivuton. Pitäisi varmaan iloita siitä nyt, mutta en pysty. Minulla on väärä asenne.
Henkinen kipu on nyt pahempaa kuin ruumiillinen. Siihen ei ole hoitoa. “Se vain täytyy käydä läpi”, niin kuin eräs ystävä totesi. Kunpa se olisikin kuin joogakoulu, jossa käydään muutama kuukausi kursseilla ja sitten se on ohi - ja kaupanpäällisinä tulee roppakaupalla mieltä jalostavia kokemuksia, elämänviisautta ja itsetuntemusta. Tiedän jo nyt, että ei se niin mene. Tämä kriisi tulee olemaan elämänmittainen - pelkästään jo siksi, että munuaiskasvaimen tiedetään uusiutuneen jopa 30 vuoden kuluttua. Seurantaa jatketaan 5 vuoden jälkeen perusterveydenhuollossa.
Toinen meditaation muoto, jota kaipaan, on jooga. Se on aina saanut pääni kuntoon, tai siihen keskittyminen lähinnä. Nyt ei ole oikein mitään, millä saisi ajatukset kytkettyä pois päältä. Ne vain pyörivät omaa rataansa. Vaikka yrittäisin keskittyä lukemaan tai nukkumaan, pelottavat ja surulliset ajatukset saattavat hyökätä kimppuun äkkiarvaamatta. Joogassa myös kuuntelen ruumistani parhaiten, sen kipuja ja kolhuja, mutta myös voimaa ja terveyttä. Nyt olen vain turta, en tunne kipua ja voimaakin vain harvoin. Terveydestäni en tiedä juuri mitään, paitsi että nivelrikkoista lonkkaa ei nyt kolota ja pitkään kipuillut käsikin on melkein kivuton. Pitäisi varmaan iloita siitä nyt, mutta en pysty. Minulla on väärä asenne.
Henkinen kipu on nyt pahempaa kuin ruumiillinen. Siihen ei ole hoitoa. “Se vain täytyy käydä läpi”, niin kuin eräs ystävä totesi. Kunpa se olisikin kuin joogakoulu, jossa käydään muutama kuukausi kursseilla ja sitten se on ohi - ja kaupanpäällisinä tulee roppakaupalla mieltä jalostavia kokemuksia, elämänviisautta ja itsetuntemusta. Tiedän jo nyt, että ei se niin mene. Tämä kriisi tulee olemaan elämänmittainen - pelkästään jo siksi, että munuaiskasvaimen tiedetään uusiutuneen jopa 30 vuoden kuluttua. Seurantaa jatketaan 5 vuoden jälkeen perusterveydenhuollossa.
Kommentit
Lähetä kommentti