Takaisin töihin

-
Eka työpäivä. Ajattelen ja yritän keskittyä siihen, että vain olen. En pysty kuitenkaan. Onneksi mitään palavereja ei ole juuri tänään. Yritän lukea sähköposteja, mutta suurin osa niistä on tarpeettomia. En saa otetta motivaatiosta. En silti ole huolissani. Olen itselleni armollinen, kerrankin. Ehkä sitten parin päivän päästä, tai ensi viikolla, olen taas tuottava kansalainen. Nyt vain yritän jaksaa istua päivän loppuun ja lukea ajatuksella edes. Huomaan kuitenkin, että palaan vanhoihin huonoihin tapoihin. En pysty tekemään yhtä asiaa kerrallaan loppuun. Hypin ruudulla ikkunasta toiseen ja asiasta toiseen. Pitäisi harjoitella keskittymään. Aivot tarvitsevat treeniä keskittymisessä. Ehkä sitten ensi viikolla. Tai sitten kun saan sen kirjan, jossa on keskittymisharjoituksia. Kunhan nyt kirjasto avautuisi taas.

Työpäivän jälkeen olen tyytyväinen. Ensimmäinen päivä on ohi. En ole edes juurikaan väsynyt. Olen valmis lähtemään kävelylle. Tämä on uskomatonta. Olen pelännyt ihan turhaan. Heti tulee mieleen, että ehkä pitäisikin levätä. Pitäisi vaan olla, tekemättä mitään. Minä en osaa, vieläkään. Tai osaan, mutta vain kirjan kanssa. Pitäisi lukea useammin, enemmän, paljon enemmän. Tämä kirjoittaminenkin on vähän niin kuin lukemista. Sanojen pohtimista ja ajatusten ja tunteiden sanoittamista ja tuntemista. Eikö tämä ole juuri hidastamista, pysähtymistä, oman kehon kuuntelemista keskittymistä olennaiseen ja omiin ajatuksiin? Eikö se ole juuri se tavoite, jota tavoitellaan, kun ollaan tekemättä mitään? Ei kai kukaan voi olla tekemättä mitään JA ajattelematta mitään?

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pohjasuru

-
Nyt on taas se aika vuodesta, kun pääsen T-kuvaukseen ja joudun odottamaan epämääräisen ajan sen tuloksia. Tällä kertaa on ollut erityisen vaikea odottaa tätä kuvausta ja sen tuloksia, koska kohta on lähtö Italiaan. Tämä on synttärimatka ja toivon todellakin, että siitä ei tule viimeinen, jonka teen elämässäni. Tulokset tulevat ehkä vasta päivää ennen matkan alkua ja mietin paljon sitä, haluanko tietää ne. Jos tulokset onkin sellasia, joita en halua. Jos ne pilaavat koko matkan. Toisaalta, jos kaikki on hyvin, matka tuntuisi ehkä vielä ihanammalta… Vaikea valinta. Olen yrittänyt järkeillä, että jos kasvain olisi alkanut levitä, se olisi ehkä näkynyt jo verikoetuloksissakin viimeisen vuoden aikana. Ja olisi ehkä ollut jotain oireitakin. Lisäksi tämän tyyppiset kasvaimet eivät yleensä leviä ja jos leviävät, se tapahtuu keskimäärin vasta n. 7. vuoden tienoilla. Ne ovat kuitenkin vain tilastollisia, keskimääräisiä havaintoja eikä kaikkien tilanne mene niin. Verikoetuloksissa ei ollut suurt
Lue lisää

En enää jaksa odottaa

-
Nyt on kulunut 4 viikkoa leikkauksesta. Omakannassa ei ole vieläkään patologin lausuntoa. Soitan sairaalaan, kuten saamani ohje kuuluu. Sihteeri sanoo, että lausunto on siellä, mutta lääkäri ei ole sitä käsitellyt. Minun pitää vaan jatkaa odottamista. Tuntuu epäreilulta. Olen jo odottanut 4 pitkää viikkoa. Kuinka kauan pitää vielä odottaa? En voi käsittää, että ei ole mahdollista ottaa mitään yhteyttä lääkäriin suoraan. Haluaisin esittää hänelle kysymyksiä lähetteistä, jotka hän on tehnyt ennen seuraavaa käyntiä. Niistä olen sentään saanut tiedot postissa, kirjeenä. En halunnut saada patologin lausuntoa paperille kirjoitettuna. Pelkäsin saada postia, jossa kohtaloni olisi kuvattu neutraalein sanoin, kylmästi ja suoraan. Minulla oli varmaan väärä asenne. Pyysin, että lääkäri soittaisi sen sijaan, kertoisi ääneen, miten asiat ovat. Sitten voisin kysyä, pyytää tarkennusta, selitystä tai tulkintaa. Voisin kysyä, mitä muita hoitomahdollisuuksia on kuin leikkaus. Kysyä, onko jotain lääkettä,
Lue lisää

Silti onnellinen

-
Nyt on kulunut lähes 3 kuukautta siitä, kun viimeksi kirjoitin tänne jotain. Tänään erityisenä motivaationa kirjoittamiseen on päivämäärä: Tänään 11.3.2022 tulee kuluneeksi tasan kaksi vuotta siitä, kun kasvaimeni leikattiin, mutta vielä on matkaa viiden vuoden rajapyykkiin. Tosin munuaiskasvainten kohdalla esiintyy “ylikuolleisuutta” myös viiden vuoden jälkeen eli kuolemia on enemmän kuin samanikäisten terveiden kohdalla. Pelkääminen siis ei lopu viiden vuodenkaan jälkeen. Keskimääräinen uusiutumisaika on 7,5 vuotta. Joillakin kasvain on uusinut 30 vuodenkin jälkeen. Mutta olen kyllä siinä mielessä onnekas, että kuulun siihen vähemmistöön, että kasvaimeni oli tyyppiä CHRCC eli kromofobinen kasvain eikä se ollut levinnyt munuaisen ulkopuolelle ennen leikkausta. Silti riskitasoni määriteltiin keskitasoiseksi, koska kasvaimen koko oli niin suuri. Pelkäsin ja pelkään siis henkeni puolesta edelleen ja se tekee minut surulliseksi. Enkä oikein tiedä, mitä tehdä surulleni. Toisaalta olen onne
Lue lisää