Voiko se olla niin yksinkertaista?
Hellepäivä sai tänään aikaan pienen lamaannuksen: En oikein tiedä, mitä voisi tehdä paitsi paeta hellettä ja tehdä asioita sisällä. Ulkona riittäisi tehtävää, mutta sisällä voi korkeintaan lukea tai katsoa televisiota. Mutta minä en valita. En valita enää oikein mistään. Olen tullut siihen tulokseen, että vaatimustasoni on laskenut. Kaikessa. Eikä se ole sitä, että osaisin nyt jotekin enemmän arvostaa asioita tai, että näkisin kaiken positiivisessa valossa. En vain aseta itselleni tai muille niin suuria vaatimuksia. Olen tyytyväinen vähempään. Jos vain saisin elää kasvaimettomana ja niin terveenä kuin nyt olen. Siskokin sanoi, että ei se mitään, jos ei pääse matkalle tai ei tapahdu mitään kivaa, kunhan vain saa pitää terveyden ja läheiset ihmiset. Juuri niin se on. Saa olla tylsää ja tavallistakin, kunhan mitään katastrofeja ei enää tule.
Mietin metsässä kävellessäni sitä, että siellä meidän kaikkien esi-isät on eläneet. Karuissa olosuhteissa, niukalla ravinnolla, vailla viihdytystä ja suuria odotuksia. He käyttivät kaiken aikansa niihin ihmisen elämän kannalta tärkeimpiin asioihin: ruuan ja suojan hankkimiseen ja läheisistään huolehtimiseen. Ja uskon, että he olivat onnellisia, ainakin hetkittäin, kun onnistuivat niissä tärkeimmissä asioissa. Myös Sigmund Freud otti kantaa ihmisen hyvinvointiin ja totesi, että ihminen on terve, kun hän kykenee rakastamaan ja tekemään työtä. Työksi voinee ajatella myös ruuan ja suojan hankkimisen. Se tuntuu lohdulliselta. Että ihmisen hyvinvointi ja terveys voi perustua niin yksinkertaisiin asioihin.
Vaikka koenkin olevani tällä hetkellä jossain määrin “tunneköyhä” tai vailla suuria tunteita, olen aivan varma siitä, että kykenen rakastamaan. Myös työtä olen kyennyt tekemään, kohta jo 4 kuukautta, sairastumisestani huolimatta. Olen siis ainakin mieleltäni terve, vaikka sitä vähän välillä epäilen. Ehkä tästä ei tulekaan mitään vuosikymmenen tai vuosisadan kriisiä, jota niin pelkään. Minä elän ja hengitän, teen työtä ja rakastan.
“Mutta minä olen ja elän ja hengitän/ yhtä suurta jumalaa/ Elämänhalua./ Sen temppeleinä toimivat kapakat, ilotalot,/ markkinat marketit,/ kaupunkien värivalot.” (Kotiteollisuus).
Ehkä tämä tunneköyhyys on tarpeellista, että näkisin itseni ja sen todellisuuden, jossa olen.
“Minut ympäröin tyhjyydellä/ jotta voisin nähdä/ Jotta oppisin itse mitä tunnen/ Ja tietäisin sen” (Apulanta).
Mietin metsässä kävellessäni sitä, että siellä meidän kaikkien esi-isät on eläneet. Karuissa olosuhteissa, niukalla ravinnolla, vailla viihdytystä ja suuria odotuksia. He käyttivät kaiken aikansa niihin ihmisen elämän kannalta tärkeimpiin asioihin: ruuan ja suojan hankkimiseen ja läheisistään huolehtimiseen. Ja uskon, että he olivat onnellisia, ainakin hetkittäin, kun onnistuivat niissä tärkeimmissä asioissa. Myös Sigmund Freud otti kantaa ihmisen hyvinvointiin ja totesi, että ihminen on terve, kun hän kykenee rakastamaan ja tekemään työtä. Työksi voinee ajatella myös ruuan ja suojan hankkimisen. Se tuntuu lohdulliselta. Että ihmisen hyvinvointi ja terveys voi perustua niin yksinkertaisiin asioihin.
Vaikka koenkin olevani tällä hetkellä jossain määrin “tunneköyhä” tai vailla suuria tunteita, olen aivan varma siitä, että kykenen rakastamaan. Myös työtä olen kyennyt tekemään, kohta jo 4 kuukautta, sairastumisestani huolimatta. Olen siis ainakin mieleltäni terve, vaikka sitä vähän välillä epäilen. Ehkä tästä ei tulekaan mitään vuosikymmenen tai vuosisadan kriisiä, jota niin pelkään. Minä elän ja hengitän, teen työtä ja rakastan.
“Mutta minä olen ja elän ja hengitän/ yhtä suurta jumalaa/ Elämänhalua./ Sen temppeleinä toimivat kapakat, ilotalot,/ markkinat marketit,/ kaupunkien värivalot.” (Kotiteollisuus).
Ehkä tämä tunneköyhyys on tarpeellista, että näkisin itseni ja sen todellisuuden, jossa olen.
“Minut ympäröin tyhjyydellä/ jotta voisin nähdä/ Jotta oppisin itse mitä tunnen/ Ja tietäisin sen” (Apulanta).
Kommentit
Lähetä kommentti