Ihana kesä saaressa

Olen onnellinen. On kesä ja olen saanut tehdä kaikkea sitä, mitä rakastan: Olen ollut matkalla Italiassa. Olen ollut mökillä. Olen ollut kotona. Olen uinut ja saunonut sydämeni kyllyydestä. Olen viettänyt aikaa ystävien kanssa. Olen syönyt ihanaa ruokaa. Olen juonut hyvää viiniä. Olen tehnyt kauniita asioita. Olen viettänyt aikaa yksin. Olen tehnyt vaikeita asioita (jotka ovat tuoneet merkitystä elämään). Olen nukkunut hyvin ja pitkään. Olen valvonut kesäyössä. Olen istunut auringossa ja rankkasateessa. Olen itkenyt ja nauranut. Olen rakastanut. Olen siis nauttinut kesästä. Silti tai ehkä juuri sen takia, minua harmittaa, että en ole voinut jakaa onneani kaikkien tärkeiden ihmisten kanssa. Osa, kuten äidin, joka ei pääse mökille, koska hänen sairautensa estää sinne kulkemisen. Osalla tärkeistä ihmisistä ei ole ollut lomaa tai sopivaa yhteistä ajankohtaa ei ole löytynyt. Se surettaa - haluaisin jakaa onneni kaikkien tärkeiden ihmisten kanssa. Haluaisin antaa kaikille jotain siitä, mitä olen itse saanut. Haluaisin näyttää myös, miten ihanan paikan olen maailmasta löytänyt, ja miten ihana paikka me ollaan siitä tehty - muutamaa yksityiskohtaa lukuun ottamatta…

Sadan vuoden asuminen saaressa - josta vain viimeiset 30-40 vuotta on ollut jätehuoltoa - on tuottanut PALJON jätettä. Nekin surettavat usein - pelkästään niiden näkeminen. Osa on jo saatu kuljetettua pois, esim. romumetalli, mutta osa on edelleen näkyvissä. Onneksi suoraan mökille ei näy kuin hyvin pieni osa siitä jätteestä. Tänä vuonna me keskityttiin lähinnä ongelmajätteisiin. Ensi vuonna on toivottavasti muovijätteiden vuoro. Kaikkea, kuten vanhaa autonromua, ei vain ole mahdollista viedä kuljetuskustannusten takia ja sekin surettaa. Tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta, että ei voi vaikuttaa kaikkiin ympäristöongelmiin, vaikka kuinka haluaisi. Toinen iso juttu on ollut tänä vuonna kaislat. Niiden määrä on jostain syystä ollut tänä vuonna erityisen suuri. Niiden leikkaaminen on vaikeaa ja kallista eikä lopputulos ole kovin pitkäaikainen. Ne ovat tulosta kaikkien meidän elämästä Suomessa. Itämeri voi huonosti ja liika ravinnepitoisuus näkyy muun muassa lisääntyneenä kaislojen määränä rannoilla. On vaikeaa hyväksyä se, että niille ei vain voi mitään. Tekisi mieli huutaa koko maailmalle, että nyt loppuu tämä meren tuhoaminen. Tänä vuonna me oltiin kuitenkin siinä mielessä onnekkaita, että alkukesän kuumuudesta huolimatta meidän rannalle ei kertynyt sinilevää - sen verran oli tuulia onneksi.

On vieläkin vaikea nähdä, miten ilmastonmuutos tulee muuttamaan kesää ja mökkeilyä Suomen saaristossa. Ainakin punkeilta pitää suojautua huolellisesti jo nyt. Ja äärimmäisiä sääolosuhteita tulee olemaan entistä enemmän, kuten tällä viikolla raju ukkosmyrsky meidän mökkisaarella. Mutta mikä muu konkreettisesti muuttuu, muu kuin kaislojen määrä - se on vielä hämärän peitossa. Voi olla, että jäätä ei ehkä enää ole talvisin. Ehkä pitää suojautua uusilla tavoilla kuumuudelta. Tai kehittää uusia tapoja tuottaa energiaa perinteisen sähköverkkojen lisäksi. Nämä tuntuvat ainakin nyt melko todennäköisiltä… Mutta jos Golf-virta kääntyykin poispäin Euroopasta - voi tulla aivan päinvastaisia seurauksia… Pelkääminen ei auta. On vain hyväksyttävä muutokset ja elettävä niiden mukaan. Tietysti kansainvälisellä ja kansallisellakin tasolla voi taistella niin meren kuin ilmastonkin puolesta. Nyt vain tuntuu jo olevan myöhäistä. Ilmaston 1,5 asteen lämpeneminen saattaa toteutua jo lähivuosina. Ja silti monien on vaikea käsittää, että jotain pitäisi tehdä. Sitä on vaikea ymmärtää. Yritän keskittyä ajattelemaan näkymää mökin ikkunasta - se rauhoittaa, vaikka onkin ehkä kangastus, joka katoaa joskus…