Elämän jakaminen
Keskustelin Saulin kanssa siitä, kannattaako parisuhteen merkkipaaluja juhlia. Hän ei pitänyt sitä kovin tärkeänä. Minä pidä sitä todella tärkeänä. En kuitenkaan osannut perustella sitä välittömästi tai itsestäänselvästi. Se vain tuntuu tärkeältä. Sitten ymmärsin, että parisuhde on nähtävä toisenlaisesta näkökulmasta: millaista elämä olisi, jos siihen ei kuuluisi parisuhdetta. Sauli on elänyt elämänsä pääasiassa parisuhteessa. Hän ole kokenut usein sitä, millaista on elää ilman parisuhdetta, kun sellaista toivoisi. Minä olen. Silloin kun olin tahtomattani sinkku, en kaivannut niinkään romantiikkaa, kynttiläillallisia tai yhteisiä helliä hetkiä, kuin sitä, että voisin jakaa elämääni jonkun toisen kanssa. Ja nyt, kun munuaisestani löytyi kasvain, olen enemmän kuin kiitollinen siitä, että minulla on elämänkumppani, jonka kanssa jakaa elämäni, ajatukseni ja tunteeni.
Mitä elämän jakaminen toisen kanssa sitten oikeastaan tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että on joku, jolle kertoa, kun on kuullut radiosta ihanan laulun. Se tarkoittaa sitä, että lähellä on joku, joka auttaa, kun kurkkupurkki on juuttunut kiinni - tai ainakin lohduttaa, jos kumpikaan ei saa sitä auki. Se tarkoittaa myös sitä, että toinen ihminen osallistuu päätöksentekoon esimerkiksi siitä, millainen puhelin olisi hyvä hankkia, kun se menee rikki. Tai siitä, pitäisikö oma muistisairas vanhempi yrittää saada jo palvelukotiin vai pärjääkö hän vielä kotonaan. Ja mikä tärkeintä: se tarkoittaa myös sitä, että kun sairastun, lähellä on joku, joka pitää seuraa sairaalan sängyn laidalla tai helpottaa arjen askareita. Joku joka lohduttaa, kun oma sairaus pelottaa, tai on empaattinen, kun lääkäriltä tulee huonoja uutisia. Oman elämän jakaminen tarkoittaa myös sitä, että voi olettaa jonkun varaavan ainakin osan kesälomastaan yhdessäololle tai yhteisesti suunnitellulle matkalle. Tai sitä, että toisesta saa seuraa vaikkapa saunaan, jos ei muuta menoa ole suunnitteilla. Ja että mahdollisista suunnitelmista myös kerrotaan, keskustellaan ja iloitaan yhdessä.
Oman elämän jakaminen voi olla pienimmillään sitä, että jakaa toisen kanssa arkiset valinnat (jotka, luoja tietää, eivät enää nykymaailmassa ole aina niin helppoja): Millaista leipää tai juustoa ostetaan (niistä kymmenistä eri vaihtoehdoista); Mitä pukisin päälleni, kun lähdetään kaupungille; Mikä elokuva katsottaisiin tänä iltana; Mikä olisi hyvä lahja siskontyttärelle; Mitä tietä kannattaisi ajaa arkiaamuna, kun ruuhka on paha, jne. Elämässä on niin paljon erilaisia valintoja, joiden kanssa joutuu tekemään valtavasti metatyötä: etsimään tietoa eri vaihtoehdoista ja niiden ominaisuuksista ja siitä, ovatko vaihtoehdot mahdollisia, kuinka ne pitäisi toteuttaa ja mitä tehdään, jos ennalta valittu vaihtoehto ei olekaan toimiva. Metatyö on ennakointi-, tarkkailu-, suunnittelu-, selvittämis-, muistamis-, delegonti- ja organisointityötä, joka liittyy jokaisen ihmisen elämään joka päivä, vaikka sitä voi olla vaikeaa huomata aina. Tämän kaiken vastuun ja vaivan haluan jakaa jonkun toisen kanssa, sillä yksin se tuntuu joskus uuvuttavalta. Metatyön lisäksi kun on tehtävä sitten se varsinainen “työkin” - palkkatyön lisäksi tietenkin - esim. hankittava muistisairaalle isälle kotiapua.
Osan näistä asioista voisi tietysti tehdä ja jakaa myös ystävien kanssa, mutta se ei ole, - ainakaan minulle - kovin helppoa, koska pelkään rasittavani ystäviäni liikaa omilla asioillani, olevani taakka. Tämä meidän yhteiskunta rakentuu parisuhteille ja sitä on vaikea muuttaa, ainakaan yksilön elämästä käsin. Näin on totuttu elämään jo vuosisatoja, ehkä aina. En usko, että se tulee muuttumaan ainakaan minun aikanani.
Lopuksi on myös sanottava, että tärkeintä parisuhteessa kuitenkin on, ainakin minulle, se että lähellä on joku, joka tuntee minut ja ymmärtää minua ilman suurempia selityksiä. Ja joku, jota voi ainakin silloin tällöin halata ja joka halaa takaisin. Kaikki nämä asiat ovat minulle niin tärkeitä, että haluan juhlistaa parisuhteeni merkkipaaluja - tai oikeastaan enemmänkin parisuhdetta sinänsä. Olen todella kiitollinen, erityisesti tämän sairauteni keskellä, että en ole yksin. Että minulla on joku, joka välittää ja joka on kiinnostunut siitä, miten minulla menee, miten koen sairauden ja mitä tunnen. Kiitos Sauli! Kiitos Pauliina!
Mitä elämän jakaminen toisen kanssa sitten oikeastaan tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että on joku, jolle kertoa, kun on kuullut radiosta ihanan laulun. Se tarkoittaa sitä, että lähellä on joku, joka auttaa, kun kurkkupurkki on juuttunut kiinni - tai ainakin lohduttaa, jos kumpikaan ei saa sitä auki. Se tarkoittaa myös sitä, että toinen ihminen osallistuu päätöksentekoon esimerkiksi siitä, millainen puhelin olisi hyvä hankkia, kun se menee rikki. Tai siitä, pitäisikö oma muistisairas vanhempi yrittää saada jo palvelukotiin vai pärjääkö hän vielä kotonaan. Ja mikä tärkeintä: se tarkoittaa myös sitä, että kun sairastun, lähellä on joku, joka pitää seuraa sairaalan sängyn laidalla tai helpottaa arjen askareita. Joku joka lohduttaa, kun oma sairaus pelottaa, tai on empaattinen, kun lääkäriltä tulee huonoja uutisia. Oman elämän jakaminen tarkoittaa myös sitä, että voi olettaa jonkun varaavan ainakin osan kesälomastaan yhdessäololle tai yhteisesti suunnitellulle matkalle. Tai sitä, että toisesta saa seuraa vaikkapa saunaan, jos ei muuta menoa ole suunnitteilla. Ja että mahdollisista suunnitelmista myös kerrotaan, keskustellaan ja iloitaan yhdessä.
Oman elämän jakaminen voi olla pienimmillään sitä, että jakaa toisen kanssa arkiset valinnat (jotka, luoja tietää, eivät enää nykymaailmassa ole aina niin helppoja): Millaista leipää tai juustoa ostetaan (niistä kymmenistä eri vaihtoehdoista); Mitä pukisin päälleni, kun lähdetään kaupungille; Mikä elokuva katsottaisiin tänä iltana; Mikä olisi hyvä lahja siskontyttärelle; Mitä tietä kannattaisi ajaa arkiaamuna, kun ruuhka on paha, jne. Elämässä on niin paljon erilaisia valintoja, joiden kanssa joutuu tekemään valtavasti metatyötä: etsimään tietoa eri vaihtoehdoista ja niiden ominaisuuksista ja siitä, ovatko vaihtoehdot mahdollisia, kuinka ne pitäisi toteuttaa ja mitä tehdään, jos ennalta valittu vaihtoehto ei olekaan toimiva. Metatyö on ennakointi-, tarkkailu-, suunnittelu-, selvittämis-, muistamis-, delegonti- ja organisointityötä, joka liittyy jokaisen ihmisen elämään joka päivä, vaikka sitä voi olla vaikeaa huomata aina. Tämän kaiken vastuun ja vaivan haluan jakaa jonkun toisen kanssa, sillä yksin se tuntuu joskus uuvuttavalta. Metatyön lisäksi kun on tehtävä sitten se varsinainen “työkin” - palkkatyön lisäksi tietenkin - esim. hankittava muistisairaalle isälle kotiapua.
Osan näistä asioista voisi tietysti tehdä ja jakaa myös ystävien kanssa, mutta se ei ole, - ainakaan minulle - kovin helppoa, koska pelkään rasittavani ystäviäni liikaa omilla asioillani, olevani taakka. Tämä meidän yhteiskunta rakentuu parisuhteille ja sitä on vaikea muuttaa, ainakaan yksilön elämästä käsin. Näin on totuttu elämään jo vuosisatoja, ehkä aina. En usko, että se tulee muuttumaan ainakaan minun aikanani.
Lopuksi on myös sanottava, että tärkeintä parisuhteessa kuitenkin on, ainakin minulle, se että lähellä on joku, joka tuntee minut ja ymmärtää minua ilman suurempia selityksiä. Ja joku, jota voi ainakin silloin tällöin halata ja joka halaa takaisin. Kaikki nämä asiat ovat minulle niin tärkeitä, että haluan juhlistaa parisuhteeni merkkipaaluja - tai oikeastaan enemmänkin parisuhdetta sinänsä. Olen todella kiitollinen, erityisesti tämän sairauteni keskellä, että en ole yksin. Että minulla on joku, joka välittää ja joka on kiinnostunut siitä, miten minulla menee, miten koen sairauden ja mitä tunnen. Kiitos Sauli! Kiitos Pauliina!
Kommentit
Lähetä kommentti