Läheisyyden ja läsnäolon voima
Eilen oli edesmenneen kissani syntymäpäivä. Minulla on ollut tapana muistella kissojani syntymäpäivinä. Kaikki 4 kissojen taivaaseen päässyttä kissaani ovat olleet melkoisia persoonallisuuksia. Ja jokainen on ollut todella tärkeä jossakin tietyssä vaikeassa elämänvaiheessani. Kissat ovat usein auttaneet ja tukeneet minua pelkällä olemassaolollaan: Minä olen tuntenut itseni tärkeäksi jollekin. Eräs kissoistani tuli aina vastaan ovelle, kun tulin kotiin ja näytti hymyilevän leveästi: “SINÄ TULIT!!! :). Sitten on ollut myös kissoja, jotka ovat osanneet lohduttaa kissamaisella tavallaan, kun minulla on ollut vastoinkäymisiä ja mieli on ollut maassa. Eräs heistä puski ja kehräsi aina, kun näki minun itkevän.
Luin lehdestä jutun siitä, kuinka koirat ylläpitävät omistajiensa terveyttä. Jutussa painotettiin sitä, että ihmisen fyysinen terveys paranee, kun koiraa täytyy viedä ulos joka päivä. Minä uskon, että lemmikkien vaikutus psyykkiseen terveyteen on vielä paljon suurempi kuin pelkkä lenkittäminen, ehkä suurempi kuin voidaan edes tutkia. Erityisesti kissan kanssa oleminen vaatii rauhallisuutta ja keskittymistä, joka on minusta verrattavissa meditaatioon. Kissan silittämisen vaikutuksia ihmisen verenpaineeseen onkin jo tutkittu - se alenee, kun ihminen silittää kissaa. Olen myös huomannut omassa elämässäni, että vaikka suurin osa kissoistani ei ole ymmärtänyt ihmisen puheesta kuin ehkä pari sanaa, olen jutellut niille todella usein. Huomasin sen erityisesti, kun eräs kissoistani pääsi kissojen taivaaseen ja minulla ei ollut yhtäkkiä yhtään kissaa, jolle puhua. Se tuntui siltä kuin osa tunteista olisi pyyhkäisty pois. Kissoille voi kertoa mitä vain ja puhua mistä vain. He eivät kysy, kommentoi tai arvostele, he vain ovat läsnä ja kuuntelevat. Siksi kissojen kanssa voi opetella tuntemaan vaikeitakin tunteita tai etsiä tunteita, jotka ovat kadoksissa. Olisi aivan kamalaa edes kuvitella elämää ilman kissaa. Jos tulisin allergiseksi eläimille, kuolisin mieluummin pois kuin antaisin kissani pois.
Tämän sairauteni olen kestänyt järjissäni, kun olen voinut puhua kissalleni ja saanut häneltä läheisyyttä silloinkin, kun en saanut nostaa häntä syliin leikkaushaavan vuoksi. Kissaa on helppo lähestyä, mutta vaikeampaa saada pysymään lähellä. Se edellyttää rauhoittumista ja keskittymistä kissaan ja siihen, miten hän reagoi. Kissa ei vaadi mitään, toisin kuin koira. Mutta minä uskon, että läheisyyden syntyminen edellyttää erilaisia yhteisiä kokemuksia ja ainakin pyrkimystä ymmärtää toisen sielunelämää, niin ihmisten kuin ihmisen ja kissan välillä.
En tiedä, olisinko tässä kirjoittamassa tätä tekstiä, jos minulla ei olisi ollut sitä pientä, karvaista nyyttiä, joka tutkaili innokkaasti maailmaa ja elämää, kun minulla oli vaikeinta. Kissaa, joka tarvitsi minua paitsi antamaan ruokaa, myös antamaan turvaa, leikkihiiriä sekä pehmeän sängyn, jossa nukkua. Välillä tuntuu, että kissalla on myös myötätuntoa, jota kaikilla ihmisilläkään ei aina ole: kissan kanssa voi olla aivan hiljaa ja vain keskittyä tuntemaan sen läsnäolo. Se voi myös pelkällä katseella saada ihmisen nauramaan tai itkemään. Minulle kissa on ollut sairaudesta toipumisessa tärkein yksittäinen tekijä, vaikka hän ei ole varsinaisesti tehnyt muuta kuin ollut kissa.
Luin lehdestä jutun siitä, kuinka koirat ylläpitävät omistajiensa terveyttä. Jutussa painotettiin sitä, että ihmisen fyysinen terveys paranee, kun koiraa täytyy viedä ulos joka päivä. Minä uskon, että lemmikkien vaikutus psyykkiseen terveyteen on vielä paljon suurempi kuin pelkkä lenkittäminen, ehkä suurempi kuin voidaan edes tutkia. Erityisesti kissan kanssa oleminen vaatii rauhallisuutta ja keskittymistä, joka on minusta verrattavissa meditaatioon. Kissan silittämisen vaikutuksia ihmisen verenpaineeseen onkin jo tutkittu - se alenee, kun ihminen silittää kissaa. Olen myös huomannut omassa elämässäni, että vaikka suurin osa kissoistani ei ole ymmärtänyt ihmisen puheesta kuin ehkä pari sanaa, olen jutellut niille todella usein. Huomasin sen erityisesti, kun eräs kissoistani pääsi kissojen taivaaseen ja minulla ei ollut yhtäkkiä yhtään kissaa, jolle puhua. Se tuntui siltä kuin osa tunteista olisi pyyhkäisty pois. Kissoille voi kertoa mitä vain ja puhua mistä vain. He eivät kysy, kommentoi tai arvostele, he vain ovat läsnä ja kuuntelevat. Siksi kissojen kanssa voi opetella tuntemaan vaikeitakin tunteita tai etsiä tunteita, jotka ovat kadoksissa. Olisi aivan kamalaa edes kuvitella elämää ilman kissaa. Jos tulisin allergiseksi eläimille, kuolisin mieluummin pois kuin antaisin kissani pois.
Tämän sairauteni olen kestänyt järjissäni, kun olen voinut puhua kissalleni ja saanut häneltä läheisyyttä silloinkin, kun en saanut nostaa häntä syliin leikkaushaavan vuoksi. Kissaa on helppo lähestyä, mutta vaikeampaa saada pysymään lähellä. Se edellyttää rauhoittumista ja keskittymistä kissaan ja siihen, miten hän reagoi. Kissa ei vaadi mitään, toisin kuin koira. Mutta minä uskon, että läheisyyden syntyminen edellyttää erilaisia yhteisiä kokemuksia ja ainakin pyrkimystä ymmärtää toisen sielunelämää, niin ihmisten kuin ihmisen ja kissan välillä.
En tiedä, olisinko tässä kirjoittamassa tätä tekstiä, jos minulla ei olisi ollut sitä pientä, karvaista nyyttiä, joka tutkaili innokkaasti maailmaa ja elämää, kun minulla oli vaikeinta. Kissaa, joka tarvitsi minua paitsi antamaan ruokaa, myös antamaan turvaa, leikkihiiriä sekä pehmeän sängyn, jossa nukkua. Välillä tuntuu, että kissalla on myös myötätuntoa, jota kaikilla ihmisilläkään ei aina ole: kissan kanssa voi olla aivan hiljaa ja vain keskittyä tuntemaan sen läsnäolo. Se voi myös pelkällä katseella saada ihmisen nauramaan tai itkemään. Minulle kissa on ollut sairaudesta toipumisessa tärkein yksittäinen tekijä, vaikka hän ei ole varsinaisesti tehnyt muuta kuin ollut kissa.
Kommentit
Lähetä kommentti