Miksi suomalaiset ovat onnellisia
Luin lehdestä juttua onnesta ja onnellisuudesta. Sen mukaan Suomi on onnellisin maa maailmassa. Jäin pohtimaan, onko onnellisuus jonkinlainen joukkoharha, joka vahvistaa itse itseään. Ovatko jotkut onnellisia vain unissaan, tai sanovat olevansa, jos sitä kysytään? Jutussa kerrottiin, että suomalaiset ovat onnellisia pienistä arkisista asioista. Ja sitä pidettiin hyvänä asiana. Minusta kaikkien, joilla on lämmin asunto, jossa on vessa, riittävästi ruokaa ja juomaa, ettei tarvitse nähdä nälkää tai kokea janoa, sekä edullista terveydenhoitoa ja koulutusta ja rahaa yli köyhyysrajan, olisi syytä olla onnellisia juuri näistä isoista asioista.
Ehkä minulla on väärä asenne, mutta en usko jutussa esiintyvän tutkijan ajatuksiin siitä, että suomalaiset olisivat erityisen nöyriä ja “aina onnellisia”. Minusta näyttää pikemminkin siltä, että suomalaiset ovat määritelleet onnellisuuden uudelleen, koska eivät arjessaan ymmärrä olla onnellisia niistä “itsestäänselvyyksistä”, jotka mahdollistavat sen, että pienistä asioista tulee onnen lähteitä. On tietysti luonnollista, että kun isot ja tärkeät asiat ovat kunnossa pitkään, tai ovat ehkä aina olleet kunnossa, niitä ei pidetä onnen lähteinä enää. Olen kuitenkin aivan varma, että kun ihminen menettää ne isot ja tärkeät asiat, kuten terveyden tai asunnon tai toimeentulonsa, hän ymmärtää ne siinä hetkessä onnellisuuden lähteiksi. Ja kuten tutkijakin lehtijutussa arvelee, saattaa olla, että kyselyyn, jonka pohjalta juttu on tehty, on vastannut vain onnellisia ihmisiä. Onnettomilla on kenties kestämistä elämässään ilman onnellisuuskyselyjäkin...
Olen pitkälti samaa mieltä lehtijuttuun haastatellun Petri Tammisen kanssa siitä, että pysyvä onnentila ei ole mahdollinen, vaan onni on pieniä hetkiä siellä täällä. Ja että täydellistä määritelmää onnellisuudelle ei ole, vaan se tarkentuu ja muuttuu koko elämän ajan. Toisaalta uskon siihen, ettei onnea ole mahdollista määritellä vain yksilön kannalta - kyllä ennen kaikkea yhteisö tai yhteiskunta tarjoaa ne mahdollisuudet, joiden avulla onnellisuutta on mahdollista edes käsittää. On oltava jonkinlainen demokratia, että ihmiset voivat tehdä päätöksiä ja valintoja ja että he voivat edes unelmoida turvallisuudentunteesta. Jos onnellisuuden määritelmään lisätään myös se, että kokee elämänsä merkitykselliseksi, niin se on vielä enemmän sidoksissa yhteisöön tai yhteiskuntaan.
Itse koen, että ole suhteellisen onnellinen - siitä huolimatta, että ole saanut tämän sairauden. Olen ennen kaikkea onnellinen läheisteni ja ystävieni puolesta - heillä on asiat hyvin, tällä hetkellä. Toisaalta suren jo etukäteen sitä, että kenties pian kaikkien heidän asiansa eivät ole hyvin. Vanhempani ovat jo vanhoja ja heidän elämänsä käyvät vaikeammiksi koko ajan. Eikä minusta ole auttamaan heitä arjessa täältä kaukaa. Olen onnellinen siitä, että olen syntynyt Suomeen ja saanut ilmaista koulutusta, edullista terveydenhuoltoa ja taloudellistakin tukea tarvittaessa. Olen myös onnellinen siitä, että minulla on mahdollisuus osallistua päätöksentekoon ja tehdä työtä valtion palkattuna työntekijänä.
Jäin kuitenkin pohtimaan sitä, että miten voisin tehdä läheiseni ja ystäväni onnellisiksi. Se on paljon vaikeampaa kuin omalla kohdallani. Ja elämän kokeminen merkitykselliseksi… se on hyvin vaikea kysymys, jota huomaan pohtineeni elämäni varrella moneen otteeseen. Haaveita ja unelmia en uskalla tässä kohtaa elämää edes ajatella...
Ehkä minulla on väärä asenne, mutta en usko jutussa esiintyvän tutkijan ajatuksiin siitä, että suomalaiset olisivat erityisen nöyriä ja “aina onnellisia”. Minusta näyttää pikemminkin siltä, että suomalaiset ovat määritelleet onnellisuuden uudelleen, koska eivät arjessaan ymmärrä olla onnellisia niistä “itsestäänselvyyksistä”, jotka mahdollistavat sen, että pienistä asioista tulee onnen lähteitä. On tietysti luonnollista, että kun isot ja tärkeät asiat ovat kunnossa pitkään, tai ovat ehkä aina olleet kunnossa, niitä ei pidetä onnen lähteinä enää. Olen kuitenkin aivan varma, että kun ihminen menettää ne isot ja tärkeät asiat, kuten terveyden tai asunnon tai toimeentulonsa, hän ymmärtää ne siinä hetkessä onnellisuuden lähteiksi. Ja kuten tutkijakin lehtijutussa arvelee, saattaa olla, että kyselyyn, jonka pohjalta juttu on tehty, on vastannut vain onnellisia ihmisiä. Onnettomilla on kenties kestämistä elämässään ilman onnellisuuskyselyjäkin...
Olen pitkälti samaa mieltä lehtijuttuun haastatellun Petri Tammisen kanssa siitä, että pysyvä onnentila ei ole mahdollinen, vaan onni on pieniä hetkiä siellä täällä. Ja että täydellistä määritelmää onnellisuudelle ei ole, vaan se tarkentuu ja muuttuu koko elämän ajan. Toisaalta uskon siihen, ettei onnea ole mahdollista määritellä vain yksilön kannalta - kyllä ennen kaikkea yhteisö tai yhteiskunta tarjoaa ne mahdollisuudet, joiden avulla onnellisuutta on mahdollista edes käsittää. On oltava jonkinlainen demokratia, että ihmiset voivat tehdä päätöksiä ja valintoja ja että he voivat edes unelmoida turvallisuudentunteesta. Jos onnellisuuden määritelmään lisätään myös se, että kokee elämänsä merkitykselliseksi, niin se on vielä enemmän sidoksissa yhteisöön tai yhteiskuntaan.
Itse koen, että ole suhteellisen onnellinen - siitä huolimatta, että ole saanut tämän sairauden. Olen ennen kaikkea onnellinen läheisteni ja ystävieni puolesta - heillä on asiat hyvin, tällä hetkellä. Toisaalta suren jo etukäteen sitä, että kenties pian kaikkien heidän asiansa eivät ole hyvin. Vanhempani ovat jo vanhoja ja heidän elämänsä käyvät vaikeammiksi koko ajan. Eikä minusta ole auttamaan heitä arjessa täältä kaukaa. Olen onnellinen siitä, että olen syntynyt Suomeen ja saanut ilmaista koulutusta, edullista terveydenhuoltoa ja taloudellistakin tukea tarvittaessa. Olen myös onnellinen siitä, että minulla on mahdollisuus osallistua päätöksentekoon ja tehdä työtä valtion palkattuna työntekijänä.
Jäin kuitenkin pohtimaan sitä, että miten voisin tehdä läheiseni ja ystäväni onnellisiksi. Se on paljon vaikeampaa kuin omalla kohdallani. Ja elämän kokeminen merkitykselliseksi… se on hyvin vaikea kysymys, jota huomaan pohtineeni elämäni varrella moneen otteeseen. Haaveita ja unelmia en uskalla tässä kohtaa elämää edes ajatella...
Kommentit
Lähetä kommentti