Nyt on elokuu ja minusta näkee sen

Olen niin onnellinen, vieläkin, vuosien jälkeen, että ei tarvitse enää koskaan mennä kouluun. Koko kouluajan kärsin, joka päivä. Mutta en edes itse ymmärtänyt sitä. Minulla ei ollut sitä ihmistä, jolle olisin kertonut kokemuksistani. Minulla ei ollut peiliä sille, mitä koin. Olin yksin, vuosia. Rakastin koulua sen takia, että siellä aika kului nopeasti. Siellä oli tekemistä ja opittavia asioita. Kunnes oivalsin, että voisin oppia vieläkin enemmän. Jos tekisin enemmän tehtäviä.

Tein kaikki englannin kielen tehtävät kirjan loppuun saakka. Sitten opettaja sanoi, että niin ei saisi tehdä. Häpesin itseäni. En uskaltanut tehdä muita tehtäviä. Etteivät opettajat suuttuisi. Halusin olla hyvä ja kiltti oppilas.

Halusin olla hyväksytty, sopiva ja oikea. En osannut. Olin erilainen, liian erilainen. Ja muut oppilaat huomasivat sen. He katsoivat nenänvarttaan pitkin. Arvostelivat minua. Koska olin hyvä, olin parempi kuin he. Olin kypsempi kuin he. Olin myös arempi ja pelokkaampi kuin he. Pelkäsin kaikkia ja kaikkea. Pelkäsin ennen kaikkea hyljeksintää. En halunnut olla niin kuin he. Mutta en halunnut olla yksin. Tiesin olevani erilainen. Olin koulukiusattu. Vaikka en silloin sitä ymmärtänyt. Minua ei lyöty. Minua ei pilkattu. Jätettiin vain ulkopuolelle, koska olin vähän erilainen ja häpesin sitä.

Aikuisena osaan asettaa asiat perspektiiviin. Ymmärrän olleeni erilainen, koska olin joutunut kohtaamaan asioita, joita lapset eivät yleensä kohtaa. Olin kypsempi ikäisiini verrattuna. Mutta sillä ei ole enää yhtä suurta merkitystä. Olen vain onnellinen, että voin valita. Voin opiskella, jos haluan, mutta ei ole pakko mennä kouluun. Voin mennä kansalaisopistoon tai yliopistoon koulun sijaan. En siedä sitä, että yliopistoa nimitetään nykyään kouluksi. Minä olen kouluni käynyt. En astu enää jalallanikaan kouluun.

Ehkä minulla on väärä asenne. Haluan oppia uutta. Haluan kehittyä ja ymmärtää maailmaa, mutta kouluun en enää voi mennä. Rakastan opiskelemista. Olen opiskellut vuosia ja taas vuosia. Olen suorittanut enemmän opintoja kuin mihinkään tutkintoon kuuluu. Ja olen nauttinut jokaisesta kurssista. Vuonna 2014, kun sain viimeisimmän, informaatikon tutkinnon, valmiiksi, päätin pitää ainakin viiden vuoden tauon. Tauko jatkuu vielä. Nyt on 2020. Työnantaja on kouluttanut viimeiset 1,5 vuotta. Ehkä ensi vuonna aloitan taas jotkut opinnot. Rakastan sitä, että saan opiskella. Kouluun en kuitenkaan mene, enää ikinä. En oppilaaksi, enkä opettajaksi, vaikka se olisi viimeinen työpaikka maailmassa.

Syksyisin kuitenkin haaveilen siitä, että voisin opiskella, jotain vaan, jotain kiinnostavaa.