Elinikäinen oppija oppimaan oppimassa

Opiskelin lähes katkeamattomasti peruskoulun alusta hieman yli nelikymppiseksi. Enimmäkseen opiskelin, koska minua kiinnosti niin monet asiat. Ja koska se oli mahdollista ja vieläpä enimmäkseen ilmaiseksi. Kun sain viimeisimmän koulutuskokonaisuuden valmiiksi ja uuden pätevyyden vuonna 2015, päätin että en opiskele ainakaan viiteen vuoteen mitään. Nyt on kulunut se viisi vuotta. Olen miettinyt, mitä haluaisin opiskella. Mieleeni ei ole tullut oikein mitään. Ei siksi, etten olisi enää kiinnostunut mistään, päinvastoin. Minua ei yksinkertaisesti kiinnosta opiskelu opiskelun itsensä vuoksi enää. Opiskelu ei enää tunnu samanlaiselta kuin vielä ehkä n. 15 vuotta sitten. Opetuksen taso on pudonnut siitä lähtien kuin lehmän häntä. Enkä syytä muutoksesta opettajia, he - tai ainakin enemmistö heistä, tekevät varmasti parhaansa niin kuin ennenkin. Syytän siitä poliitikkoja, jotka ovat leikanneet koulutuksesta miljoonia ja taas miljoonia euroja. Mahdollisuudet toteuttaa laadukasta opetusta ovat heikentyneet ja resurssit oppilaitoksissa vähentyneet. Mutta silti en usko, että motivoitumiseni tai sen puute liittyvät opetukseen tai sen laatuun sinänsä. Jotain muuta tässä nyt on.

Olen elinikäisen oppimisen kannalla. Silti en itse haluaisi enää opiskella. Kun kuuntelen ihmisten kertomaa opinnoistaan, tuntuu että kaikki se, joka piti minua opinnoissa kiinni, on kadonnut. Eräässä lehdessä on pitkä juttu elinikäisestä oppimisesta. Siitä, miten tuo mantra on saavuttanut kaikki ikään, sukupuoleen, puoluetaustaan tai muuhun katsantokantaan katsomatta. Oppimaan oppiminen on nykypäivää, se kuuluu jokaisen koulutuksen sisältöön. Lehteen haastateltu asiantuntija toteaa, että “oppimaan oppimisessa on kysymys motivaatiosta ja motivoitumisesta”. Ja että sisäisen motivaation löytäminen on sitä helpompaa, mitä vähemmän tarvitsee huolehtia arjen peruskysymyksistä. Heureka. Siinä se on! Tässä on syy siihen, miksi en löydä sisäistä motivaatiotani: Minun todellakin tarvitsee huolehtia arjen peruskysymyksistä. Ei, minulla ei ole huolta rahasta, riittävän ravinnon saamisesta tai muista arjen perusasioista. Mutta peruskysymyste äärellä ollaan: henkiinjääminen, elossa pysyminen lienee kaikkein perustavin arjen kysymyksistä. Ja minä haluan sitä nyt enemmän kuin koskaan. Olen keskittynyt oppimaan uutta sairaudestani ja siitä, miten sen jatkuminen voidaan estää.

Olen oppimassa oppimaan lisää asioita terveellisestä elämästä, joka pitäisi minut hengissä. Käytän paljon aikaa terveellisen ravinnon tekemiseen ja liikuntaan. Yritän oppia jotain paremmasta unen laadusta ja elämän hidastamisesta, että saisin tuntea virkistyneeni yön aikana. Olen motivoitunut terveydestä ja hyvinvoinnista. Siksi muut asiat eivät juuri nyt motivoi. Olen kuitenkin onnekas, kun minulla on mahdollisuus paneutua näihin uusiin asioihin palkkatyön lisäksi. Minulla on aikaa ja osaamista, taitoja etsiä tietoa, arvioida sen luotettavuutta ja soveltaa sitä oman elämäni arjessa. Kiitos oppimisen tutkijat tästäkin oivalluksesta. Nyt voin ilman tunnontuskia paneutua ja keskittyä asioihin, jotka motivoivat minua tällä hetkellä. Minun ei tarvitse aloittaa uusia opintoja ollakseni kelvollinen työntekijä ja kansalainen.