Uskallanko luottaa kehoaistiini?

Ensimmäinen TT-kuvaus leikkauksen jälkeen. Olen tunnustellut jo viikkoja, että alkaako jännittää. Ei ole tuntunut miltään. Eilen tuli ensimmäistä kertaa mieleen, että entä jos tulos onkin se, että löytyy uusi kasvain – tai useita. En tiedä, miten kestäisin sen. Vaikka pakkohan se olisi. Olen juuri melkein alkanut uskoa, että en ehkä kuole, ainakaan ihan pian. Uusi kasvain tuntuisi nyt liian pahalta. Yritän todistella itselleni, että todennäköisyys uuden kasvaimen ilmaantumiseen on todella pieni, varsinkin näin pian. Sitä paitsi, tunnen itseni terveeksi. Toisaalta, todennäköisyys on suurempi kuin ihmisellä, jolla ei ole ollut yhtään kasvainta. Ja tunsin itseni terveeksi myös silloin, kun kasvain vielä oli minussa. Yritän miettiä, onko minulla ollut jotain oireita, jotka voisivat kertoa päinvastaista. Vain syyskuussa oli outoja tuntemuksia ja pääsin silloin ultraäänikuvaukseen eikä mitään löytynyt.

Haluaisin uskoa omia tuntemuksiani, mutta en valitettavasti enää voi. Minulla on varmaan väärä asenne, mutta en vain voi. Vielä viime keväänä luulin, että kehoaistini olisi kertonut, jos joku on vakavasti pielessä. Olin kyllä huomannut nivelten toiminnassa ison muutoksen, mutta luulin sen johtuvan “vain” nivelrikosta. Minulla oli myös toisinaan kipuja juuri munuaisen kohdalla, mutta luulin sen johtuvan vain jäykistä lihaksista, koska kipu tuntui häviävän hieronnalla.

Luin äskettäin erään lehtijutun kehoaistista, interoseptiosta ja proprioseptiosta, joille toiset ovat herkempiä ja toiset eivät tunnista signaaleja ollenkaan. Jutun mukaan on olennaista erottaa subjektiivinen kokemus kehon tilasta ja objektiivinen, mitattavissa oleva kehon tilan aistimus, eivätkä ne kulje aina käsi kädessä. Kehoaistissa keskeisessä roolissa on hermoston toiminta. Olen kyllä tiennyt aina, että olen temperamentiltani mieluummin B-tyyppiä kuin A-tyyppiä, eli hyvin rauhallinen hermostollisessa mielessä. Ehkä siksi en ole niin vastaanottavainen kehon viesteille. Lehtijutussa tutkija sanookin, että kehoaistin käyttöön liittyy kuitenkin paljon yksilöllisiä eroja. Tutkimusten mukaan vain noin joka viides aikuisista on herkempiä aistimaan sisäelinten ja autonomisen hermoston tilaa kuin muut ja että sensitiivisyys kytkeytyy temperamenttipiirteisiin. Toisaalta on hyvä, ettei ainakaan aina ole tietoinen kehon viesteistä ja aistimuksista, koska keholliset aistimukset ovat pahimmillaan häiritseviä, jopa ihmistä invalidisoivia ja ahdistaviakin. Kuten tutkijakin lehtijutussa toteaa: Ei ole mikään itsetarkoitus, että olisimme jatkuvasti hirvittävän tietoisia kehostamme. Hän myös varoittaa, että on olemassa harjoituksia, joissa keholliseen kokemukseen pyritään vaikuttamaan varomattomasti, kovin keinoin. Esim. mindfullness voi olla sellainen keino, jolla voi vaikuttaa mielen avulla kehoon, niin että tulee liian tietoiseksi kehoaistinsa tuntemuksista.

Silti tuntuisi hienolta, jos osaisi ja voisi kuunnella kehon viestejä silloin, kun haluaa tai kuulisi ainakin ne hälyttävät viestit. Minusta olisi vähintäänkin kohtuullista, että sisäelimissä olevat ongelmat tai vauriot tulisivat jotenkin esiin, kun niitä ei voi tuntea eikä niiden tilaa tutkia ilman kuvaamista tai leikkausta. Mutta ei, edes kipua ei välttämättä tunnu eikä laboratoriotestitkään aina kerro, vaikka sisällä kasvaisi jalkapallon kokoinen kasvain. Se tuntuu kummalliselta ja jollain tavalla väärältä, että ihminen voi uskoa olevansa terve, vaikka keho voi huonosti. Tästä tulee mieleen eräs laulu, Devil in disguise Yngwie J. Malmsten).

Don't even try to fool me/ Cause' I can see right through you/It's in your eyes/ You are the devil in disguise

Hold me, feel me/Wound and heal me/Mend this broken heart/ Though you're near me/ You can't hear me/ As you tear my soul apart

I can't beat you/ Can't defeat you/You just make me cry inside

Don't even try to fool me/Cause' I can see right through you/It's in your eyes/ You are the devil in disguise.

My rage is growing stronger/And I can wait no longer/It's in your eyes/ You are the devil in disguise

Never learning/ Vengeance is burning/ Deep inside your mind/ Time will come to/

When I'll make you/ Stumbling like blind leading the blind

I can't beat you/ Can't defeat you/ You just make me cry inside

Don't even try to fool me/ Cause' I can see right through you/ It's in your eyes/ You are the devil in disguise

My rage is growing stronger/ And I can wait no longer/ It's in your eyes/ You are the devil in disguise

Tämä on kai niitä hetkiä elämässä, jolloin toivoisi voivansa uskoa jumalaan. Että voisi edes rukoilla. Että voisi laittaa uskonsa ja toivonsa johonkin, jonkun toisen huomaan. Minun on vain pidettävä peukkuja. Minun on vain luotettava siihen, että tilastot ovat minun kohdallani totta, eikä mitään pelottavaa löydy. Pahinta on se, että tulokset eivät tule tutkimuspäivänä, vaan ehkä vasta viikkojen kuluttua postitse. On vain jatkettava kuten ennenkin ja toivottava parasta, pelättävä pahinta. Toivottavasti kehoni ei ole the devil in disguise.