Vähemmän stressiä mittaamalla?
Kuuntelin erään seminaarin esityksiä ajankuluksi. Eräs tutkija piti esityksen aktiivisuusrannekkeiden vaikutuksesta ihmisiin ja heidän ajatuksiinsa omasta ruumiistaan ja itsestään. Hänen mukaansa tietoisuus esim. päivän aikana otettujen askelten määrästä lisää ihmisen kokemusta toimijuudesta (personal agency) ja tietoisuutta oman ruumiinsa tilasta. Kun ihminen on mitannut askeleitaan jonkin aikaa, hän saattaa jo tunnistaa ilman mittaamistakin, milloin on ottanut oman tavoitteensa määrän askeleita. Herätteet, joita jotkut hyvinvointi-/aktiivisuusmittarit antavat, voivat auttaa kiinnittämään huomiota asioihin, esim. liika istuminen tai säännöllinen liikkuminen, joita on vaikea huomata tai hahmottaa muuten.
Mittaamisella ja mittareilla on kuitenkin myös kääntöpuolensa: oman olon tuntemiseen voi vaikuttaa se, mitä mitataan (hyvinvointi/ stressi) tai miten se nimetään. Mittaaminen voi alkaa myös määrittää tai määritellä arkikokemuksia (liikaa), esim. Ihmisestä tulee “vain” kävelevä ihminen (rajaa näkökulmaa liikkuvasta ihmisestä). Olennaista on huomata mittareissa on se, että ne tuovat esiin ja painottavat vain joitakin (ulkopuolisen tärkeiksi määrittämiä) asioita ja jättävät huomiotta monia muita asioita (jotka voivat olla ihmiselle itselleen tärkeämpiä). Ei siis ole olemassa yksiselitteisesti aktiivisuutta tai varsinkaan hyvinvointia, jota voitaisiin mitata riippumatta henkilön itsensä kokemuksista. Tutkija oli keräämistään aineistoista myös havainnut, että jos ihmiset kokevat, että mittari tunkeutuu (invasive) liikaa omaan elämään tai mittarin ehdottama “riittävä aktiivisuus” tuntuu liian rankalta, he lakkaavat käyttämästä sitä. Esityksessä tutkija nosti esiin hyviä kysymyksiä: Olisiko parempi olla tietämättä? Tuleeko ihmisestä onnellisempi, jos hän tietää kävelevänsä tietyn määrän askelia päivittäin? Kenelle mittausdataa kerätään?
Olen käyttänyt aktiivisuusranneketta jo vuosia ja vaihtanut välillä tarkempaan mittariin. Pelkäsin aluksi, että siitä tulee uusi stressin aihe kaikkien entisten lisäksi. Toisin kuitenkin kävi. Olen tyytyväinen siihen, että voin katsoa mittarista, milloin olen saavuttanut päivän tai viikon liikuntatavoitteeni. Enää ei tarvitse tuntea jatkuvasti huonoa omaatuntoa tai miettiä olenko liikkunut tarpeeksi - näen sen rannekkeen sovelluksesta helposti. Myös silloin, kun olo tuntuu väsyneeltä, löytyy selitys usein rannekkeen sovelluksesta: olen liikkunut todella paljon, ehkä jopa useiden päivien ajan ja ruumiini kaipaa lepoa. Ehkä minulla on väärä asenne, mutta pidän mittaamista tärkeänä osana arkeani: kun minulla on dataa, voin ymmärtää paremmin omia tuntemuksia ja päätellä, milloin ruumiini tarvitsee lepoa ja milloin on syytä lähteä lenkille. Mutta tiedän kyllä ihmisiä, jotka stressaantuvat enemmän, jos he joutuvat mittaamaan jotakin jatkuvasti.
Minusta siis vastaus kysymykseen “olisiko parempi olla tietämättä” on selvä “ei”. Mittaaminen sinänsä ei tuo mielestäni onnea, vaan se, että voin olla varma, että olen tehnyt (omasta mielestäni) tarpeeksi terveyteni edistämiseksi, ja jatkuvasti eikä vain silloin tällöin muistaessani. Mittarini sovelluksessa voi myös kirjata ylös omia tuntemuksia liikuntakerroista kuin päiväkirjaan. Minulla ei ole käytössä muistutuksia tai herätteitä. Pidän niitä liian invasiivisina omassa arjessani ja olen kytkenyt ne pois päältä. Ymmärrän hyvin, että mittarin valmistaja ja järjestelmän ylläpitäjä haluaa kerätä dataa kaikilta käyttäjiltä ja analysoida sitä kokonaisuutena, mutta silti ajattelen, että kerään dataa lähinnä itseäni varten. Kerään dataa rauhoittaakseni itseäni ja omaatuntoani liikunnan määrästä kertovilla mittaustuloksilla. Olen aina pelännyt sitä, että elintapani yhdistettynä sukujeni geeneihin saattaisi johtaa sairastumiseen, esim. sydän- ja verisuonitauteihin ja siksi liikunnan määrä on ollut yksi stressin aiheista. Vakava sairastuminen (kasvain) on myös lisännyt kiinnostustani liikuntadatan seuraamiseen ja esimerkiksi stressin näkymiseen mittausdatassa. Toisaalta sykkeen ja unen määrän seuraaminen tuntuvat kiinnostavilta tiedoilta, vaikka en niillä tiedoilla varsinaisesti mitään teekään. Myönnän kyllä, että jos niissä olisi jotain hyvin epätavallista, saattaisin kysyä lääkäriltä tärkeämpien asioiden ohella, onko jokin vialla. Mutta en kyllä varaisi aikaa vain sen vuoksi, niin paljon en mittariin luota.
Mittarit eivät ole, ainakaan vielä, riittävän tarkkoja analysoimaan ihmisen ruumiintoimintoja, kuten asiantuntijatkin ovat usein medioissa kertoneet. Edes stressin kuvaaminen mittareilla ei ole vielä kovin hienojakoista tai havainnollista, vaikka erilaiset kuvaajat ja numeeriset arviot vilahtelevat aktiivisuusmittareissa. Siksi en luota dataan niin paljon, että pitäisin sen antamia tietoja todellisina tietoina terveydestäni. Silti datan seuraaminen tuntuu jollakin tavalla kiinnostavalta ja haluaisin tietää enemmänkin. Odotan innolla, milloin saadaan mittareita, jotka esim. voisivat kertoa ilman laboratoriomittauksia esim. syödyn ruuan vaikutuksista (muutakin kuin hankitut kalorit) ja vitamiinien ja hivenaineiden määristä tms. En ole mikään biohakkeri eikä minusta tule sellaista, mutta olen kiinnostunut siitä, miten toimintani ja elämäni näkyy mittareissa, ja siitä, millaisia mittareita ihmisen ruumiintoimintojen, liikunnan tai hyvin-/pahoinvoinnin mittaamiseen voidaan keksiä. Olisi jopa kiinnostavaa olla mukana kehittämässä erilaisia mittareita ja niiden ominaisuuksia. Tiedostan silti, että ainakin tällä hetkellä oman pahoin-/hyvinvoinnin arvioinnissa on parasta luottaa omiin tuntemuksiin ja kokemuksiin enemmän kuin mittareihin. Mutta aina nekään eivät aina kerro kaikkea (kuten esim. yllättävistä sairastumisista tiedetään) eikä niitä ole aina helppo tiedostaa arjessa.
Mittaamisella ja mittareilla on kuitenkin myös kääntöpuolensa: oman olon tuntemiseen voi vaikuttaa se, mitä mitataan (hyvinvointi/ stressi) tai miten se nimetään. Mittaaminen voi alkaa myös määrittää tai määritellä arkikokemuksia (liikaa), esim. Ihmisestä tulee “vain” kävelevä ihminen (rajaa näkökulmaa liikkuvasta ihmisestä). Olennaista on huomata mittareissa on se, että ne tuovat esiin ja painottavat vain joitakin (ulkopuolisen tärkeiksi määrittämiä) asioita ja jättävät huomiotta monia muita asioita (jotka voivat olla ihmiselle itselleen tärkeämpiä). Ei siis ole olemassa yksiselitteisesti aktiivisuutta tai varsinkaan hyvinvointia, jota voitaisiin mitata riippumatta henkilön itsensä kokemuksista. Tutkija oli keräämistään aineistoista myös havainnut, että jos ihmiset kokevat, että mittari tunkeutuu (invasive) liikaa omaan elämään tai mittarin ehdottama “riittävä aktiivisuus” tuntuu liian rankalta, he lakkaavat käyttämästä sitä. Esityksessä tutkija nosti esiin hyviä kysymyksiä: Olisiko parempi olla tietämättä? Tuleeko ihmisestä onnellisempi, jos hän tietää kävelevänsä tietyn määrän askelia päivittäin? Kenelle mittausdataa kerätään?
Olen käyttänyt aktiivisuusranneketta jo vuosia ja vaihtanut välillä tarkempaan mittariin. Pelkäsin aluksi, että siitä tulee uusi stressin aihe kaikkien entisten lisäksi. Toisin kuitenkin kävi. Olen tyytyväinen siihen, että voin katsoa mittarista, milloin olen saavuttanut päivän tai viikon liikuntatavoitteeni. Enää ei tarvitse tuntea jatkuvasti huonoa omaatuntoa tai miettiä olenko liikkunut tarpeeksi - näen sen rannekkeen sovelluksesta helposti. Myös silloin, kun olo tuntuu väsyneeltä, löytyy selitys usein rannekkeen sovelluksesta: olen liikkunut todella paljon, ehkä jopa useiden päivien ajan ja ruumiini kaipaa lepoa. Ehkä minulla on väärä asenne, mutta pidän mittaamista tärkeänä osana arkeani: kun minulla on dataa, voin ymmärtää paremmin omia tuntemuksia ja päätellä, milloin ruumiini tarvitsee lepoa ja milloin on syytä lähteä lenkille. Mutta tiedän kyllä ihmisiä, jotka stressaantuvat enemmän, jos he joutuvat mittaamaan jotakin jatkuvasti.
Minusta siis vastaus kysymykseen “olisiko parempi olla tietämättä” on selvä “ei”. Mittaaminen sinänsä ei tuo mielestäni onnea, vaan se, että voin olla varma, että olen tehnyt (omasta mielestäni) tarpeeksi terveyteni edistämiseksi, ja jatkuvasti eikä vain silloin tällöin muistaessani. Mittarini sovelluksessa voi myös kirjata ylös omia tuntemuksia liikuntakerroista kuin päiväkirjaan. Minulla ei ole käytössä muistutuksia tai herätteitä. Pidän niitä liian invasiivisina omassa arjessani ja olen kytkenyt ne pois päältä. Ymmärrän hyvin, että mittarin valmistaja ja järjestelmän ylläpitäjä haluaa kerätä dataa kaikilta käyttäjiltä ja analysoida sitä kokonaisuutena, mutta silti ajattelen, että kerään dataa lähinnä itseäni varten. Kerään dataa rauhoittaakseni itseäni ja omaatuntoani liikunnan määrästä kertovilla mittaustuloksilla. Olen aina pelännyt sitä, että elintapani yhdistettynä sukujeni geeneihin saattaisi johtaa sairastumiseen, esim. sydän- ja verisuonitauteihin ja siksi liikunnan määrä on ollut yksi stressin aiheista. Vakava sairastuminen (kasvain) on myös lisännyt kiinnostustani liikuntadatan seuraamiseen ja esimerkiksi stressin näkymiseen mittausdatassa. Toisaalta sykkeen ja unen määrän seuraaminen tuntuvat kiinnostavilta tiedoilta, vaikka en niillä tiedoilla varsinaisesti mitään teekään. Myönnän kyllä, että jos niissä olisi jotain hyvin epätavallista, saattaisin kysyä lääkäriltä tärkeämpien asioiden ohella, onko jokin vialla. Mutta en kyllä varaisi aikaa vain sen vuoksi, niin paljon en mittariin luota.
Mittarit eivät ole, ainakaan vielä, riittävän tarkkoja analysoimaan ihmisen ruumiintoimintoja, kuten asiantuntijatkin ovat usein medioissa kertoneet. Edes stressin kuvaaminen mittareilla ei ole vielä kovin hienojakoista tai havainnollista, vaikka erilaiset kuvaajat ja numeeriset arviot vilahtelevat aktiivisuusmittareissa. Siksi en luota dataan niin paljon, että pitäisin sen antamia tietoja todellisina tietoina terveydestäni. Silti datan seuraaminen tuntuu jollakin tavalla kiinnostavalta ja haluaisin tietää enemmänkin. Odotan innolla, milloin saadaan mittareita, jotka esim. voisivat kertoa ilman laboratoriomittauksia esim. syödyn ruuan vaikutuksista (muutakin kuin hankitut kalorit) ja vitamiinien ja hivenaineiden määristä tms. En ole mikään biohakkeri eikä minusta tule sellaista, mutta olen kiinnostunut siitä, miten toimintani ja elämäni näkyy mittareissa, ja siitä, millaisia mittareita ihmisen ruumiintoimintojen, liikunnan tai hyvin-/pahoinvoinnin mittaamiseen voidaan keksiä. Olisi jopa kiinnostavaa olla mukana kehittämässä erilaisia mittareita ja niiden ominaisuuksia. Tiedostan silti, että ainakin tällä hetkellä oman pahoin-/hyvinvoinnin arvioinnissa on parasta luottaa omiin tuntemuksiin ja kokemuksiin enemmän kuin mittareihin. Mutta aina nekään eivät aina kerro kaikkea (kuten esim. yllättävistä sairastumisista tiedetään) eikä niitä ole aina helppo tiedostaa arjessa.
Kommentit
Lähetä kommentti