Stressaava elämä - ja kuinka se selätetään

Muutaman vapaapäivän miniloma on ohi. Arki on koittanut ja stressi palannut. Viime aikoina olen miettinyt stressiä tosi paljon. Syynä on ollut aktiivisuusrannekkeeni näyttämät korkeat stressilukemat. Tiedän kyllä, että kun stressiä arvioidaan sykevälivaihtelun perusteella, se ei välttämättä kerro mitään elimistön stressitilasta. Perustan ajatukseni stressin kasvamisesta enemmänkin pitkäaikaiseen, kuukausien ja vuosien muodostamaan trendiin, jota olen saman aktiivisuusrannekkeen kanssa seurannut. Tiedän myös, että kaikki stressi ei ole pahasta - se myös auttaa toimimaan reippaasti ja nopeasti, kun tilanne sitä vaatii. Ja työni toisinaan sitä vaatii. Yksittäisen tunnin tai päivänkään korkeat lukemat eivät huolestuta minua niinkään kuin jatkuvasti nouseva trendi. Olen stressistä huolissani, koska sen tiedetään vähentävän immuniteetia ja altistavan sairauksille. En syytä vain ja ainoastaan stressiä sairastumisestani. Mutta siinä voi piillä osasyy: olenhan ollut yli 20 vuotta pätkätöissä ja stressannut paitsi töistä, niissä suoriutumiseta ja uuteen sopeutumisesta lähes joka vuosi. Olen myös stressannut siitä, että töitä ei ole.

Osittain stressiin on syynä itse valitsemani työ, jossa useimmiten nautin pienestä kiireestä ja aikaansaamisen tunteesta. Liika on kuitenkin liikaa. Muutaman päivän viime ajoilta vaihtaisin mieluusti pois, jos se olisi mahdollista. En ole usein tuntenut halua itkeä työn vuoksi. Mutta kuukauden sisällä on ollut kaksi päivää, jolloin olen itkenyt stressistä johtuvasta pahasta olosta ja fyysisestäkin epämukavuudesta. Jos työn vuoksi ei ehdi juomaan tai käymään vessassa, on selvästi liian kiire. Se on epäterveellistä, etenkin munuaissairaalle. Ensimmäisenä noista päivistä seurasin sykettäni vielä työpäivän jälkeenkin. Stressi alkoi laueta vasta yhden maissa yöllä, vaikka työpäivä oli päättynyt klo 15.00. Toisena päivänä stressiä ei aiheuttanut niinkään työn määrä. Sen sijaan kaikki työ piti tietojärjestelmäongelmien vuoksi tehdä kahteen tai kolmeen kertaan. Se tuntui turhauttavalta. Olen muutenkin huomannut, että turhauttavat hetket aiheuttavat eniten stressiä. Ehkä se sykevälivaihtelu sittenkin on hyvä mittari sille henkiselle stressille, jota erilaiset pienetkin turhautumat usein aiheuttavat….

Toinen suuri syy stressille minun elämässäni on suorituskeskeisyys. Keksin aivan liian usein tehtäviä, jotka on (muka) pakko hoitaa. Nytkin päässäni pyörii se, että ennen ensi viikon lomaa olisi ehdittävä siivota. Ja ikkunat ovat edelleen pesemättä ja terassi öljyämättä talven jäljiltä. Ja mökin rakennusprojekti on vasta alkamassa… Mutta olen onneksi oppinut viimeisten 20 vuoden aikana jotain: en enää suorita elämää, vain tehtäviä. Enkä ota tehtävistäkään enää taakkoja kuten ennen: jos ei ehdi, niin ei ehdi eikä siitä tule huonoa omatuntoa. Nykyään minulle tulee jopa hyvä mieli siitä, että jättää joskus jotain tekemättä, kuten siivoaminen. Se on kuin pieni lahja itselle, pieni hetki omaa aikaa, aikaa tärkeämmille asioille, tai rakkaalle ihmiselle. Osaan nauttia asioista eikä minun tarvitse saada kaikkea tehdyksi ennen kuin voin nauttia jostakin. Ja osaan tehdä asioita, jotka tuottavat minulle itselleni hyvää mieltä, siitä saavutuksesta olen ylpeä. Mutta perimmältäni olen suorittaja-tyyppiä. Minulla on väärä asenne: En oikein osaa olla tekemättä mitään, paitsi nukkuessa. Pitäisi opetella, näin keski-ikäisenä viimeistään.

Uuden läksyn opin kuitenkin stressistä ja sen mittaroinnista: vaikka työviikon ajan stressipisteet olivat aktiivisuusmittarin mukaan lähes tai yli 40 (100:sta), niin fyysisesti raskaskaan työ ei sitä nostanut vaan laski. Mökkitontilla kaadettiin puita ja tein 4 tuntia fyysistä työtä, hetkittäin voimieni äärirajoilla. Silti stressipisteet pysyivät alle 20:ssä. Olen välillä jättänyt pois raskaampia liikuntaharjoituksia, kun on ollut stressaavia aikoja, mutta pitäisikin ehkä tehdä päinvastoin. Olen ehkä ajatellut, että pitää olla itselleen lempeä ja antaa vapautta ja tilaa hengittää, kun elämä on kiireistä ja stressaavaa, ja keskittyä vain kauniisiin ja hyvää mieltä tuottaviin asioihin, kuten luontoon tai musiikkiin.

Muistutus itselle: kovaan stressiin auttaa kaikki sellainen, jolla ei ole mitään tekemistä stressin alkuperäisen aiheuttaneen toiminnan kanssa. Fyysinen rasitus ilmeisesti myös parantaa stressinsietokykyä ja parantaa unen laatua - ja parantaa immuniteettia.