Onnea minulle ja meille!

Yksi suurimmista unelmistani on toteutunut: mökki on ulkomaalia vaille valmis - melkein kuin syntymäpäivälahjaksi. Meidän oma mökki. Työtunteja kertyi varmasti satoja, mutta kaikki oli kyllä sen arvoista. En olisi ikinä uskonut, että olisin itse rakentamassa mökkiä. Tai en tietenkään olisikaan ollut ilman Saulia. Monet asiat vaativat enemmän fyysistä voimaa kuin minulla on. Jotkut vaativat myös sellaista osaamista, jota minulla ei ole lainkaan - esimerkiksi perustuspilarien tekeminen. Jos me molemmat olisimme olleet yhtä kokemattomia ja samoilla taidoilla varustettuja kuin minä, ei mökki varmasti olisi valmis vielä tai ainakin se olisi hyvin erilainen ehkä. Kiitos Sauli, kun käytit koko talven aikana kertyneen lomasi mökin valmiiksi saamiseen! Minun lomani riitti vain 2 viikon pätkään tässä vaiheessa. Olen toki tehnyt paljon metatyötä kotona esim. etsinyt mökille kierrätettyjä huonekaluja ja muuta tarpeellista tavaraa sekä rakennustarvikkeita.

Kaiken kaikkiaan rakentaminen sujui todella hyvin. Ongelmat johtuivat lähinnä yllätyksistä, jotka liittyivät Saulin sairastumiseen (silmäleikkaus) ja huonoon säähän. En voi sanoa, että riidoilta olisi vältytty (mutta ei sentään tullu avioeroa, sekin kuulemma monia rakentajia kohtaa). Mutta huumori auttaa monessa asiassa, myös sillon, kun on väsynyt. Ja riidat voi onneksi yleensä selvittää ja sopia jonkin ajan kuluttua, vaikka tulisi sanoneeksi jotain tyhmää rankan työn keskellä. Tai niin me ainakin onnistuttiin tekemään. Mutta on pakko sanoa, että ei mökin rakentaminen varmasti mikään projekti helpoimmasta päästä ole. Ja kyllä se jonkinlainen parisuhdetesti on, niin kuin eräs ystäväni totesi.

On maailman ihanin asia, että voi lähteä kotoa lähes milloin vain ja mennä omalle mökille. Jännittää aika paljon, millaisia rutiineja mökillä olemiseen tulee. Monet asiat ainakin ovat hitaampia ja aikaa vievempiä, esimerkiksi saunan lämmitys ja tiskaaminen. Mutta se on vain yksinomaan hyvä asia. Jännittävää on myös se, tuleeko meille mökkivieraita tungokseksi asti, kuten nyt vähän vaikuttaa. Ja jos tulee, viihtyykö vieraat siellä yhtä hyvin kuin me. Olot mökillä ovat kuitenkin aika perinteisen askeettiset, pienet tilat, kantovesi ja ulkohuussi yms. Jääkaappi ja sähkövalot sentään löytyy. Toisaalta olisin mökillä mieluusti ihan pienellä porukalla eli kahdestaan Saulin kanssa. Se on se rentouttavin osuus. Stressipisteet laskee 10:llä jo ekana päivänä mökillä ja se on hienointa.

Saunominen ja uiminen, grillaaminen ja lukeminen - siinä minun toiveaktiviteettini mökillä. Parasta olisi, jos ei kovin paljon tarvitsisi tehdä mitään, olla vaan ja kuunnella lintujen laulua ja meren kohinaa. Mutta tietysti arkiset vaatimukset, siivoaminen ja tiskaaminen kuuluvat arkeen mökilläkin. Sauli teki onneksi hienon saaristolaisdesign-tiskipöydän mereltä ajautuneista laudoista ja vanhasta sähkötolpasta. Ei sentään tarvitse enää kyykistellä saunan rappusilla selkä köyryssä. Ja siivoamiseen menee hyvin vähän aikaa, kun neliöitä on alle 30.

Rakstan mökkiä ja kaipaan jo sinne takaisin. Onneksi kesäloman vaihe kaksi alkaa parin jo viikon päästä.

Kaikkien onnentäyteisten päivien ja liikuttavien hetkien jälkeen se sitten taas iski: sairastuminen. Mökillä ei käynyt juuri muut kuin me kaksi. Mutta toiseen rakennuksen aikaiseen majapaikkaan eksyi sitten koronavirus, vaikka ihmisiä oli vain muutama. Onneksi tauti on lievän puoleinen ja toivottavasti pian ohimenevä. Silti tuntuu taas kerran siltä, että onnen hetkistä tulee rangaistus - liian onnellinen ei saa olla eikä tuudittautua lintukotoon. Mutta minulla on varmaan taas väärä asenne…

Sairastaminen on tuonut taas tunteen siitä, että hidastaminen juuri tässä ja nyt on tärkeä. Olen ehtinyt taas unohtaa sen, miten rauhallista elämä voi olla. Ja sen, miten vaikeaa on olla hiljaa ja kuunnella. Jopa tavallinen, rauhallinen käveleminen tuntuu vähän vaikealta. On (muka) ollut kiire. Kiire mihin tai mistä? Kiire miksi? Ehkä se on lopultakin kiire elää, ennen kuin…