Hyvä paha päivä
Edellisessä blogitekstissäni haikailemani tutkimustulokset tulivat vihdoin n. 3 viikon jälkeen, mutta varsinainen radiologin lausunto tuli vasta 6 viikon jälkeen. Onneksi tilanne on hyvä eikä mitään merkkejä uusiutumisesta ole havaittu. Huh!
Tänään on siinä mielessä hieno päivä, että me ollaan taas päästy merkityksellisen työn pariin: rakentamaan mökkiä. Tai oikeastaan enää terassia sen eteen. Olen alkanut ymmärtää sitä, joka jossakin lehtiartikkelissa totesi, että elämään saa (lisää) mielekkyyttä, kun tekee jotain vaikeaa tai vaivalloista. Vaivannäkö taitaa kannattaa. Ainakin olen voinut huimasti paljon paremmin kuin talvella, kun on ollut joku tehtävä, jossa näkee kättensä työn tuloksen välittömästi. Kun terassi on valmis, kaikki olennaiset osat ovat valmiita. Vain, listojen kiinnitystä ja muuta pientä hommaa on sen jälkeen. Ai niin, ja takan asennus tietenkin. Se on aika iso ja vaativa homma vielä. Mutta päällisin puolin alkaa olla valmista. No, merkitykselliset hommat jatkuvat, koska mökki on metsässä ja saaressa ja siellä riittää puiden kaatoa, vesakon leikkuuta ja vanhojen jätteiden pois kantamista. Mitään työleiriä en siitä pysyvästi kuitenkaan halua, vaan kesällä on tarkoitus myös nauttia aikaansaannoksista. Odotan jo juhannusta ja mahdollista terassin valmistumista, että voisin istua auringossa ja syödä illallista ulkona. Ehkä minulla on väärä asenne, mutta, jo seuraava vaivalloinen tai vaivannäköä vaativa tehtävä on kiikarissa: aion opetella akupainantaa. Ties vaikka oppisin jotain mieltä rauhoittavia akupisteitä, joiden avulla voisi saada mielenrauhaa tuloksia odotellessa…
Tänään on siinä mielessä surullinen päivä, että meidän pieni kissa on kovin peloissaan. Ja minä en edes tiedä miksi. Hän heräsi sylistä sohvalta ihan yhtäkkisesti eilen ja kirjaimellisesti juoksi pitkin seiniä. Myös vanhempi kissa säikähti pahanpäiväisesti sitä riehuntaa. Todennäköisesti syynä oli joku ultraääni, jota ihmiset eivät kuule, tai outo haju, joka on ihmisille tuttu. Mutta mitään havaittavaa ulkoista syytä pelkoon ei ollut. Mietin kyllä sitäkin vaihtoehtoa, että syynä oli todella paha painajainen. Mutta en tiedä, ovatko kissan unet niin eläviä, että uni ja todellisuus voivat sekoittua… Sääliksi käy pientä kissanpoikaa, joka pelkää jotakin mörköä, eikä uskalla tulla koko alakertaan tai varsinkaan sohvalle, jossa kaikki sai alkunsa. Sydäntä särkee nähdä toinen niin kauhuissaan - varsinkin kun ei voi tehdä mitään. Tai voin tietysti viedä kissan eläinlääkärille, mutta luulen ja epäilen, että mitään ei ole välittömästi tehtävissä, vaan tilannetta seurataan jonkin aikaa. Ja niin aion tietysti tehdä ja pyrkiä rauhoittamaan kissan elämää - jos se on vaikkapa stressaantunut. Silti, minulla on paha mieli ja tuntuu, että en osaa olla hyvä hoitaja pienelle kissalle, kun en osaa häntä auttaa. Voisivatko tietotekniikan ammattilaiset vihdoin keksiä sen laitteen, joka tulkkaisi kissojen kieltä ihmisten kielelle!
Tänään on siinä mielessä hieno päivä, että me ollaan taas päästy merkityksellisen työn pariin: rakentamaan mökkiä. Tai oikeastaan enää terassia sen eteen. Olen alkanut ymmärtää sitä, joka jossakin lehtiartikkelissa totesi, että elämään saa (lisää) mielekkyyttä, kun tekee jotain vaikeaa tai vaivalloista. Vaivannäkö taitaa kannattaa. Ainakin olen voinut huimasti paljon paremmin kuin talvella, kun on ollut joku tehtävä, jossa näkee kättensä työn tuloksen välittömästi. Kun terassi on valmis, kaikki olennaiset osat ovat valmiita. Vain, listojen kiinnitystä ja muuta pientä hommaa on sen jälkeen. Ai niin, ja takan asennus tietenkin. Se on aika iso ja vaativa homma vielä. Mutta päällisin puolin alkaa olla valmista. No, merkitykselliset hommat jatkuvat, koska mökki on metsässä ja saaressa ja siellä riittää puiden kaatoa, vesakon leikkuuta ja vanhojen jätteiden pois kantamista. Mitään työleiriä en siitä pysyvästi kuitenkaan halua, vaan kesällä on tarkoitus myös nauttia aikaansaannoksista. Odotan jo juhannusta ja mahdollista terassin valmistumista, että voisin istua auringossa ja syödä illallista ulkona. Ehkä minulla on väärä asenne, mutta, jo seuraava vaivalloinen tai vaivannäköä vaativa tehtävä on kiikarissa: aion opetella akupainantaa. Ties vaikka oppisin jotain mieltä rauhoittavia akupisteitä, joiden avulla voisi saada mielenrauhaa tuloksia odotellessa…
Tänään on siinä mielessä surullinen päivä, että meidän pieni kissa on kovin peloissaan. Ja minä en edes tiedä miksi. Hän heräsi sylistä sohvalta ihan yhtäkkisesti eilen ja kirjaimellisesti juoksi pitkin seiniä. Myös vanhempi kissa säikähti pahanpäiväisesti sitä riehuntaa. Todennäköisesti syynä oli joku ultraääni, jota ihmiset eivät kuule, tai outo haju, joka on ihmisille tuttu. Mutta mitään havaittavaa ulkoista syytä pelkoon ei ollut. Mietin kyllä sitäkin vaihtoehtoa, että syynä oli todella paha painajainen. Mutta en tiedä, ovatko kissan unet niin eläviä, että uni ja todellisuus voivat sekoittua… Sääliksi käy pientä kissanpoikaa, joka pelkää jotakin mörköä, eikä uskalla tulla koko alakertaan tai varsinkaan sohvalle, jossa kaikki sai alkunsa. Sydäntä särkee nähdä toinen niin kauhuissaan - varsinkin kun ei voi tehdä mitään. Tai voin tietysti viedä kissan eläinlääkärille, mutta luulen ja epäilen, että mitään ei ole välittömästi tehtävissä, vaan tilannetta seurataan jonkin aikaa. Ja niin aion tietysti tehdä ja pyrkiä rauhoittamaan kissan elämää - jos se on vaikkapa stressaantunut. Silti, minulla on paha mieli ja tuntuu, että en osaa olla hyvä hoitaja pienelle kissalle, kun en osaa häntä auttaa. Voisivatko tietotekniikan ammattilaiset vihdoin keksiä sen laitteen, joka tulkkaisi kissojen kieltä ihmisten kielelle!
Kommentit
Lähetä kommentti